Mies kahlitsi puolisonsa autoon ja pahoinpiteli, epäillään taposta

Mies kahlitsi naisen autoon, jotta hän ei pääsisi pakenemaan. Syyttäjä vaatii miehelle tuomiota taposta.

Syyttäjä vaatii ainakin kymmenen vuoden vankeusrangaistusta kolmekymppiselle miehelle, jonka epäillään tappaneen puolisonsa Iisalmessa viime marraskuussa.

Hätäkeskus sai yöllä 16. marraskuuta ilmoituksen, että henkilöauto oli ajautunut tuntemattomasta syystä ojaan Iisalmessa. Kun viranomaiset saapuivat paikalle, auton ulkopuolelta löytyi kuolleena nainen.

Syyttäjän mukaan mies pahoinpiteli naista muun muassa repimällä tätä hiuksista, kaatamalla tämän maahan ja painamalla tätä maata vasten. Lisäksi mies löi uhria päähän tuntemattomaksi jääneellä esineellä tai löi tämän päätä useamman kerran kovaan alustaan, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan mies teki väkivaltaa naiselle asunnossa, enintään kymmenen kilometrin mittaisen automatkan aikana sekä ulosajopaikalla. Haastehakemuksen mukaan naisella oli automatkan aikana kahle, joka esti häntä poistumasta autosta.

Mies on ollut vangittuna marraskuusta lähtien. Hän ei ole toimittanut käräjäoikeudelle kirjallista vastausta, josta ilmenisi hänen kantansa syytteeseen.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat