Suomen vesiin istutetaan 93 000 Ranskasta pyydettyä ankeriaanpoikasta, kertoo Kalatalouden keskusliitto. Istutuksilla tuetaan uhanalaisen eurooppalaisen ankeriaskannan elpymistä sekä lajin säilymistä sen luontaisella levinneisyysalueella Suomessa, liitto kertoo.
Liiton tiedotteen mukaan ankerias on äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu vaelluskala. Kala kuuluu Suomen luontaiseen lajistoon, ja sitä tavataan Suomen merialueella ja sisävesissä.
”Jokien patoamiset ja vaellusesteet ovat vähentäneet Euroopan ankeriaskantaa suuresti. Poikasia ei saavu enää entiseen tapaan Suomen rannikolle, eikä ankeriaita juurikaan nouse ylös syönnösalueilleen vaellusesteiden vuoksi. Suomessa ankeriaan esiintyminen on nykyisin istutusten varassa”, kertoo tiedotteessa tutkija Jani Helminen Luonnonvarakeskuksesta.
Ankeriaan pyynti on Suomen kalastusasetuksen perusteella sallittu vain heinäkuussa.
”Koska EU päätti joulukuussa kieltää ankeriaan vapaa-ajankalastuksen kokonaan kaikilla merialueillaan, tämä tarkoittaa, että ankeriaan vapaa-ajan kalastus on nyt sallittu pelkästään sisävesillä”, sanoo tiedotteessa kalastusbiologi Malin Lönnroth Kalatalouden keskusliitosta.
Liitto muistuttaa, että jos merellä tai rauhoitusaikana saa saaliiksi ankeriaan, tulee se laskea takaisin elävänä tai kuolleena, ettei syyllisty kalastusrikkomukseen. Jos kalastaja vastoin lakia ottaa ankeriaan saaliiksi, voi hän joutua maksamaan kalasta suojeluarvon. Ankeriaan suojeluarvo on 3 510 euroa, liitto kertoo.