Riski väliaikaisten rakenteiden sortumiseen voi olla Suomessa kasvanut, sanoo Tampereen yliopiston betoni- ja siltarakenteiden professori Anssi Laaksonen.
Tämä johtuu hänen mukaansa esimerkiksi väliaikaisten rakenteiden vaihtelevista toteutuksista ja rakentamisen kiireestä.
Espoon Tapiolassa sattui torstaina vakava onnettomuus, kun väliaikainen ylikulkusilta romahti 45 ihmisen alla. Onnettomuudessa loukkaantui 27 ihmistä, joista suuri osa oli Kalasataman peruskoulun kahdeksasluokkalaisia.
Suomessa rakennustyömailla on käytössä useanlaisia telinerakennelmia. Tapiolan Itätuulenkujalla sijaitseva silta ei ole Laaksoselle tuttu, mutta hänen mukaansa työnaikainen rakentaminen on yleensä kirjavampaa kuin niin kutsuttu pysyvä rakentaminen. Tämä kasvattaa turvallisuuteen liittyviä riskejä.
Käytännöt eivät siis ole väliaikaisessa rakentamisessa yhtä vakiintuneita, vaan työmailla voi nähdä monia erilaisia rakentamisratkaisuja.
”Jos miettii maailmalla tapahtuneita rakenteisiin liittyviä sortumia, ne liittyvät useimmiten juuri työnaikaisiin ja väliaikaisiin järjestelyihin”, Laaksonen sanoo.
Väliaikaisten rakennelmien riskejä kasvattaa Laaksosen mukaan myös se, että hankkeissa on usein mukana useita osapuolia. Tämä voi johtaa siihen, ettei tieto kulje ihmisten välillä riittävän hyvin.
Merkitystä on myös sillä, onko työnaikaiset rakenteet suunniteltu huolella vai tehty sellaisella tyyppiratkaisulla, joka ei välttämättä sovi käyttötarkoitukseen, Laaksonen sanoo.
”On ehkä liian jyrkästi sanottu, etten ollut kovin yllättynyt tapauksesta. Mutta voisi sanoa, että rakenteiden sortumia valitettavasti tapahtuu. Suomessa sortuu vuosittain myös pysyviä rakenteita.”
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi HS:lle, että tapaus on poikkeuksellinen esimerkiksi loukkaantuneiden määrän ja ikien vuoksi.
Sortumaan johtaneet onnettomuudet ovat Laaksosen kokemuksen mukaan yleensä monen osatekijän summa.
Turmasillan rakentamisesta vastanneen Renta Telineiden toimitusjohtaja Jarno Tuuri kertoi torstaina HS:lle, että romahdus johtui todennäköisesti tasojen sidonnan kiinnitysten pettämisestä. Sillassa ei hänen mukaansa havaittu vaurioita aiemmin.
Laaksosen mielestä on tärkeää selvittää huolellisesti ja objektiivisesti turmaan johtaneet syyt, jotta vastaavat onnettomuudet voitaisiin välttää tulevaisuudessa. Hän kuvailee tapausta ”kertakaikkisen harmilliseksi”.
Laaksonen peräänkuuluttaa avointa keskustelua onnettomuudesta, sillä turvallisuuden tulisi olla kaiken rakentamisen lähtökohtana. Hänen mielestään keskustelu tyrehtyy valitettavan usein silloin, kun asiaan liittyy vastuukysymyksiä.
”Rakenteiden toiminnan näkökulmasta ei ole olennaista etsiä syyllisiä vaan keskustella avoimesti, jotta onnettomuuden tekniset syy-seuraussuhteet saadaan selvitettyä. Oppi, joka tästä saadaan, täytyy ottaa käyttöön.”
Tapiolan siltaromahdus tapahtui torstaina aamupäivällä kauppakeskus Ainoan kupeessa.
Onnettomuudessa loukkaantuneet olivat matkalla taidemuseo Emmaan. He putosivat useiden metrien korkeudesta.
Kukaan ei saanut turmassa hengenvaarallisia vammoja.