Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina Rokotetutkimuskeskuksen perustajan ja entisen johtajan Timo Vesikarin, 78, miljoonapetoksesta. Tuomion mukaan Vesikari aiheutti Tampereen yliopistolle eli nykyiselle Tampereen korkeakoulusäätiölle lähes 3,5 miljoonan euron vahingot törkeällä petoksella.
Syyte käsiteltiin tunnustamisoikeudenkäynnissä, jossa syytetty tunnustaa rikokset ja saa vastineeksi lievennystä tuomioonsa.
Vesikari toimi Tampereen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan alaisuudessa toimineen keskuksen johtajana vuosina 2004–2019. Törkeään petokseen hän syyllistyi kautensa lopulla vuosina 2017–2019.
Keskus teki rokotetutkimusta yhteistyössä kaupallisten rokotevalmistajien kanssa. Tuomion mukaan Vesikari erehdytti yliopiston suostumaan järjestelyyn, jossa kanadalaisen rokoteyhtiön sopimus, jonka olisi pitänyt kuulua yliopistolle, tehtiinkin Vesikarin oman yrityksen Nordic Research Network (NRN) -yhtiön nimissä. Syyttäjän mukaan kyseessä oli tuotoiltaan erittäin merkittävä tutkimus, jonka kokonaiskorvaus oli samaa luokkaa kuin Rokotetutkimuskeskuksen vuosittaiset tutkimukset yhteensä.
Syyttäjän mukaan Vesikari antoi yliopiston hallitukselle valheellisesti kuvan, että rekrytointi ja resurssit olisivat ongelmana, jos yliopisto tekisi tutkimuksen itse. Lisäksi Vesikari oli kertonut, että kyse olisi pienimuotoisesta ja ilta- ja viikonlopputyönä tehtävästä työstä. Sen sijaan hän teetti työt yliopiston työntekijöillä lähes kokonaan yliopiston työajalla.
Vesikarin yhtiötä ei tuotu markkinoinnissa selkeästi esille tutkimussopimuksen osapuolena ja tutkimuksen osanottajatkin luulivat, että kyseessä on yliopiston tutkimus. Syyttäjän mukaan NRN:llä ei ollut asiassa muuta roolia kuin kanavoida sopimuksista saatavaa hyötyä Vesikarille ja tämän lähipiirille.
Tuomion mukaan Vesikari aiheutti toiminnallaan yliopistolle lähes 3,4 miljoonan euron vahingon, joka vastaavasti meni hänen yrityksensä hyödyksi. Lisäksi Vesikari oli toiseen rokotteeseen liittyen erehdyttänyt yliopiston maksamaan patentin ylläpidosta aiheutuneita kustannuksia yli 100 000 euroa.
Vesikarin menettelyn seurauksena Rokotetutkimuskeskuksen tosiasiallinen tulos vuosilta 2018–2019 oli tappiollinen.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Vesikarin ja NRN:n yhteisvastuullisesti korvaamaan vahingot yliopistolle. Lisäksi Vesikari tuomittiin kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä 50 tunnin yhdyskuntapalveluun. Yhdyskuntapalvelun määrässä oikeus huomioi Vesikarin korkean iän.
Rokotetutkimuskeskus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kliinisen rokotetutkimuksen tutkimusryhmä yhdistyivät viime vuonna Suomen rokotetutkimukseksi (FVR).