Puolustusvoimat on vetänyt yhteen Ukrainan sodan ensimmäisen vuoden oppeja Suomen kannalta.
Majuri Petri Pesonen kirjoittaa tuoreessa Jalkaväen vuosikirjassa, että Ukrainan sota on ollut Suomelle ”erityisen relevantti”, koska se on tarjonnut harvinaisen laajan ikkunan venäläiseen sodan kuvaan, toimintaperiaatteisiin ja suorituskykyyn.
Pesonen palvelee jalkaväen tutkimusalajohtajana Maasotakoulun maataistelukeskuksessa.
Hänen Jalkaväen vuosikirjaan kirjoittamansa artikkeli on otsikoitu Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta kootut havainnot jalkaväen kehittämisen tukena.
Jalkaväen vuosikirja on Jalkaväen säätiön parin vuoden välein kustantama artikkelikokoelma, jossa käsitellään jalkaväen erityiskysymyksiä.
Pesonen nostaa esille viisi suomalaisten tekemää havaintoa: tarve varautua pitkittyneeseen taisteluun, linnoitteiden rakentamiskyky, miehittämättömät ilma-alukset, panssarivaunut ja venäläisten tapa ryhmittyä puolustukseen.
Pesosen mukaan Ukrainan sota on tuonut esiin tarpeen kehittää Puolustusvoimien kykyä käydä pitkää sotaa.
Se on osoittanut, miten valtavasti sotamateriaalia sota vaatii. Ampumatarvikkeiden kulutus voi olla kiivaiden taisteluiden aikana erittäin suurta.
Esiin nousevat kysymykset erityisesti panssarintorjunta-aseiden riittävyydestä sekä niistä ampumatarvikkeista, joita ei valmisteta Suomessa.
Ukrainan sota on osoittanut myös sen, että Puolustusvoimat tarvitsee laajan reservin kärsittyjen tappioiden korvaamiseksi.
Yhdysvallat on arvioinut, että pelkästään joulukuun jälkeen Venäjä on kärsinyt Ukrainassa 100 000 miehen tappiot. Näistä 20 000 olisi kuolleita.
Ukrainan tappioista ei ole vastaavaa arvioita, mutta nekin ovat suuria.
Puolustusvoimat on tähän mennessä varautunut siihen, että kiivaissa taisteluissa taisteluosaston tappiot saattavat nousta vuorokauden aikana jopa 20 prosenttiin rivivahvuudesta.
Tämä tarkoittaa sitä, että noin parin tuhannen miehen taisteluosaston tappiot voisivat olla pahimmillaan satoja miehiä päivässä, joista viidennes olisi kaatuneita.
Edellä mainittu HS:n tieto perustuu viime vuosikymmenellä valmistelussa olleeseen kaatuneiden huollon oppaaseen.
Pesonen korostaa myös linnoittamisen osaamista ja yksittäisen sotilaan suojavarusteiden tärkeyttä.
”Liikkeen pysähtyessä kenttälapio on edelleen tärkein jalkaväkitaistelijan suojaväline nykyaikaisten asejärjestelmien suurta tulivoimaa vastaan”, hän kirjoittaa.
”Pukematon suojavaruste ei suojaa ketään, joten varusteiden käyttömukavuudesta ja ergonomiasta on tulossa yksi suojavarusteiden tärkeimmistä ominaisuuksista.”
Ukrainan sota on nostanut miehittämättömien ilma-aluksien eli lennokkien tai dronejen merkityksen aivan uudelle tasolle. Sotaa voitaneenkin kutsua ensimmäiseksi ”droonisodaksi”.
Pesonen kirjoittaa, että sota on näyttänyt selkeästi miehittämättömien ilma-alusten käytön mahdollisuudet ja uhat. Hänen mukaansa lennokkien tähystykseltä ja hyökkäyksiltä suojautuminen on tarpeellista jatkossa kouluttaa jokaiselle sotilaalle.
Omien joukkojen käyttöön olisikin saatava lisää lennokkeja. Pesosen mukaan ”micro-UAV:t” aiotaankin liittää jalkaväen kokoonpanoihin jo tänä vuonna.
Maavoimat on aiemmin kertonut, että se on parhaillaan hankkimassa 1 000–2 000 tällaista järjestelmää eri puolustushaarojen käyttöön tiedusteluun, valvontaan ja maalinosoitukseen.
Kaupat on määrä lyödä lukkoon tänä vuonna. Rahaa on varattu 14 miljoonaa euroa.
Yksi Ukrainan sodan yllätyksistä on ollut se, miten helppoja saaliita venäläiset taistelupanssarivaunut ovat olleet Ukrainan panssaritorjunnalle. Ukrainalaiset ovat vuoden aikana tuhonneet merkittävän osan venäläisten moderneimmista vaunuista.
Edellä mainitusta huolimatta Pesonen katsoo, että panssarivaunut ovat säilyttäneet merkittävän roolinsa sodassa.
Hänen mukaansa ”panssarikalustoa tarvitaan nykyaikaisella taistelukentällä vähintään yhtä paljon kuin ennenkin, mutta panssarivaunujen suojaaminen edellyttää hyvää aselajien välistä yhteistoimintaa erityisesti suojaavan jalkaväen, tykistön, ilmatorjunnan ja pioneerien kanssa”.
Yksi kiinnostavimmista havainnoista on se, että venäläinen moottoroitu jalkaväki ja panssarijoukot pyrkivät puolustuksessa ryhmittymään rakennetulle alueelle kuten kyliin.
”Tukikohdat rakennetaan joukkueittain ympäripuolustettaviksi, ja tukikohdan ympärille pyritään saamaan laaja, avoin ampuma-ala alueen valvontaa ja raskaiden aseiden tulenkäyttöä helpottamaan”, hän kirjoittaa.
Venäläiset suojaavat ryhmityksensä jalkaväki- eli henkilömiinoilla. Venäjä ei ole mukana Ottawan henkilömiinat kieltävässä sopimuksessa kuten esimerkiksi Suomi ja Ukraina.
Linnoitettuun tukikohtaan hyökkääminen on vaativa operaatio. Pesonen pohtiikin, pitäisikö taisteluhautojen vyöryttämiseen ja lähitaisteluun panostaa suomalaisessa varusmieskoulutuksessa enemmän.
Pesonen arvioi, että on todennäköistä, että huonosti mennyt sota aiheuttaa muutoksia Venäjän asevoimissa. Tämä tekee tulevaisuuden ennakoinnin vaikeaksi.
Hänen mukaansa on jo näkyvissä ensimmäisiä merkkejä Venäjän pyrkimyksistä asevoimien koon kasvattamiseen ja siirtymisestä pataljoonan taisteluosastoista kohti täysinä yhtyminä toimimista.