Eteva-kuntayhtymän entinen toimitusjohtaja on tuomittu käräjillä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus sen sijaan hylkäsi syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta, josta häntä myös syytettiin.
Etevan entiselle toimitusjohtajalle Katrina Harjuhahto-Madetojalle määrättiin rangaistukseksi virka-aseman väärinkäyttämisestä 60 päiväsakkoa. Maksettavaa hänelle kertyi yhteensä 360 euroa.
Oikeuden mukaan Harjuhahto-Madetoja syyllistyi virka-aseman väärinkäyttämiseen ylittämällä harkintavaltansa ja tekemällä Etevan sisäisten ohjeiden sekä lain vastaisia Etevalle vahingollisia päätöksiä ja sopimuksia.
Tämä liittyi siihen, että oikeuden mukaan hän teki vuonna 2019 kahdelle viranhaltijalle virkasuhteiden päättämissopimukset, joiden perusteella henkilöille maksettiin erokorvauksia. Käytännössä heille maksettiin korvauksia ilman työvelvoitetta. Oikeus totesi, että viranhaltijat saivat tästä perusteetonta hyötyä, toinen yli 21 000 ja toinen yli 25 000 euroa.
Ex-toimitusjohtaja oli alun perin syytteessä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Häntä syytettiin myös useampien muiden viranhaltijoiden työsuhteisiin liittyneistä päätöksistä, mutta niiltä osin syyte hylättiin. Lisäksi häntä syytettiin työsuhdeautonsa lunastamisesta itselleen alihintaan irtisanoutumisensa yhteydessä. Syyte hylättiin myös tältä osin.
Hylätyssä syytteessä virkavelvollisuuden rikkomisesta oli kyse siitä, että syyttäjän mukaan toimitusjohtaja olisi hankintalain vastaisesti tehnyt hankintoja kilpailuttamatta niitä tai noudattamatta Etevan hankintaohjeita.
Ex-toimitusjohtaja kiisti kaikki rikosepäilyt ja sanoi toimineensa sen mukaan, minkä itse katsoi olevan Etevan edun mukaista.
Oikeuden mukaan Etevalle aiheutui tuolloisen toimitusjohtajan toiminnasta 21 580 euron tappiot. Harjuhahto-Madetoja määrättiin korvaamaan Etevalle tämä summa sekä lisäksi oikeudenkäyntikuluja 8 500 euroa. Eteva oli vaatinut vahingonkorvauksia yhteensä satoja tuhansia euroja.
Tapahtumiin liittyen lievemmästä virkarikoksesta syytettiin lisäksi yhtä Etevan entistä virkamiestä sekä Etevan entistä hallituksen puheenjohtajaa. Toista virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toista virkavelvollisuuden rikkomisesta. Heidän kummankin osalta syytteet hylättiin.
Kaikki kolme kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen.
Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.
Eteva oli kuntien omistama vammaispalvelujen tuottaja. Eteva järjesti ja tuotti vammaispalveluja sekä muita sosiaali- ja kuntoutusalan ja erityisopetuksen palveluja. Eteva kuntayhtymän toiminta päättyi viime vuoden lopulla ja siirtyi kuudelle hyvinvointialueelle.