Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi 54 prosentilla edellisvuodesta, kertoo Tilastokeskus.
Vuonna 2022 Suomen kansalaisuus myönnettiin yhteensä 10 198 Suomessa vakituisesti asuvalle ulkomaiden kansalaiselle, mikä oli 3 555 edellisvuotta enemmän.
Kaikista eniten kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille. Kansalaisuus myönnettiin viime vuonna 2 062 Venäjän kansalaiselle, mikä oli vajaat 80 prosenttia edellisvuonna enemmän.
Toiseksi eniten kansalaisuuksia myönnettiin irakilaisille, joita oli kansalaisuuden saaneista noin joka kymmenes. Kolmanneksi eniten Suomen kansalaisuuksia myönnettiin Viron kansalaisille.
Ukrainalaisille myönnettiin kansalaisuuksia yhdeksänneksi eniten.
Suomen kansalaisuuden saaneista noin 54 prosenttia oli naisia. Kansalaisuuden saaneiden keski-ikä oli 29 vuotta.