Rajavartio­laitoksen julkaisema kuva itä­rajan uudesta aidasta herättää ihmetystä – ”Heppoisa”

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jukka Lukkarin mukaan itärajan pilottiaita on sellainen kuin on tarkoitus. Twitterissä julkaistuissa kuvissa kuvakulma on hänen mukaansa valittu huonosti.

Itärajalle rakennettava pilottiaita on kolme metriä korkea.

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen julkaisemat kuvat itärajalle rakennettavan esteaidan pilottiversiosta ovat herättäneet ihmetystä.

Imatran Pelkolaan rakennettu aita ei näytä vastaavan aikaisemmin julkaistuja havainnekuvia. Twitter-keskusteluissa aitaa kuvaillaan ”heppoiseksi”.

Rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jukka Lukkari sanoo, että aita on sellainen kuin pitääkin.

”Minun näkemykseni mukaan aita ei ole heppoinen. Se on rakennettu laadittujen suunnitelmien mukaisesti ja täyttää viranomaisen määrittelemät tekniset vaatimukset”, Lukkari sanoo.

Kolme metriä korkean metalliaidan päälle on tulossa vielä kaksi lieriömäistä piikkilankaestettä, jotka tekevät aidasta vieläkin korkeamman. Aidan yli ei siis pitäisi päästä kiipeämään.

Mutta voisiko aidasta päästä läpi tekemällä siihen reiän?

”Mikäänhän este ei ole aivan läpäisemätön, eikä tämäkään ole sellaiseksi tarkoitettu. Aidan lisäksi rajaa valvotaan myös muilla tavoilla.”

Havainnekuva itärajalle rakennettavasta aidasta.

Lukkari myöntää, että rajavartiolaitoksen twiitin visuaalinen esitys on epäonnistunut. Kuvakulma saa aidan näyttämään matalammalta kuin se todellisuudessa on.

Aidasta päätettiin julkaista kuvia, koska sen etenemisestä on tullut paljon kyselyitä.

”Sehän on vasta tekeillä, mutta halusimme tässä vaiheessa kertoa miten rakennustyöt etenevät”, Lukkari sanoo.

Kuvien saaman kommenttivyöryn seurauksena Kaakkois-Suomen rajavartiolaitos julkaisi Twitterissä aidasta kuvan, joka antaa aidan koosta paremman käsityksen.

Raja-aidan rakentamisesta vastaa GRK Suomi oy.

Testiaidasta tulee noin kolmen kilometrin mittainen. Sen on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä.

Kun pilottiaita on valmis, hankkeen hyviä ja huonoja puolia arvioidaan uudelleen, Lukkari kertoo. Palautteen perusteella päätetään, miten hankkeessa edetään.

Kokeiluhankkeelle on varattu lisätalousarviossa noin kuusi miljoonaa euroa. Koko aidan hinnaksi on arvioitu 380 miljoonaa euroa. Lopullisen aidan on tarkoitus olla noin 200 kilometriä pitkä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat