Höyläämön suuri teollisuus­rakennus tuhoutui kokonaan rajussa tulipalossa

Karttiperäntiellä syttyi lauantaiaamuna tulipalo noin 2 500 neliön Siparilan höyläämössä. Pelastuslaitos sammutti paloa iltapäivään saakka.

Pelastuslaitos sammutti teollisuusrakennuksen paloa Parkanossa lauantaina.

| Päivitetty

Voimakas tulipalo tuhosi Siparilan höyläämön noin 2 500 neliön tuotantorakennuksen Parkanossa lauantaina.

Tulipalosta tuli ensimmäisenä palohälytys vartiointiliikkeelle, joka teki hälytyksen Pirkanmaan pelastuslaitokselle lauantaiaamuna kello 6.15.

Omaisuusvahinkoja pystyttiin rajaamaan, mutta yksi tuotantorakennus tuhoutui palossa kokonaan.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Lassi Kylälammi kertoo, että palaneesta rakennuksesta saatiin suojeltua yksi iso tuotantokone niin, että se on mahdollista saada vielä käyttökuntoon.

Rakennuksessa oli useita laitteita. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen yksiköt poistuivat paikalta hieman ennen neljää iltapäivällä. Rakennus luovutettiin tuolloin omistajan jälkivartiointiin, joka jatkuu sunnuntai-iltaan saakka.

”Pelastuslaitos käy vielä illalla varmistamassa paikan päällä”, Kylälammi kertoi iltapäivällä.

Omaisuusvahinkoja pystyttiin rajaamaan, mutta yksi tuotantorakennus tuhoutui palossa kokonaan.

Paloa sammutti aluksi noin 20 pelastuslaitoksen yksikköä Pirkanmaalta ja Satakunnasta.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan iso osa rakennuksen katosta oli tulessa ja osa katosta oli jo romahtanut, kun pelastuslaitos tuli paikalle. Lisää kattoa romahti palon edetessä.

”Palo on todella voimakas”, pelastuslaitos tiedotti aamupäivällä.

Palo levisi lähes koko rakennukseen. Pelastuslaitos purki kattorakenteita, koska rakennuksen sisällä ei voinut tehdä sammutustöitä katon romahtamisvaaran takia.

”Peltikatteen alla leviävä palo on haasteellinen sammutettava”, kertoi Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Ville Naskali.

Haastetta sammutustyölle lisäsi se, että kyseessä oli puuteollisuuden tuotantorakennus, jossa palokuormaa on paljon.

Koko Pirkanmaalla oli lauantaina metsäpalovaroitus, mikä tarkoitti, että palon leviämistä maastoon oli myös tarkkailtava. Pelastuslaitoksella oli alueella lennokkeja, joilla tilannetta tarkkailtiin.

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

”Pelastuslaitoksen palontutkinta ja poliisi olivat paikalla tutkimassa palon syttymissyytä. Tutkinta jatkuu arkipäivänä”, Kylälammi kertoi.

Siparila oy valmistaa muun muassa ulkoverhouspaneeleja, sisustuspaneeleja ja sisustuslistoja. Sillä on Parkanon lisäksi tehtaita muun muassa Vaajakoskella ja Laukaassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat