Tiistaista alkaen poutainen ja lämmin sää muuttuu sateiseksi ja viileäksi, Ilmatieteen laitos kertoo Twitterissä.
Korkeapaine on pitänyt sään aurinkoisena ja poutaisena, kertoo päivystävä meteorologi Petri Hoppula Ilmatieteen laitokselta.
Tiistaina Suomen yli liikkuu matalapaine, joka tuo mukanaan sateita.
”Ensimmäinen sadealue menee Etelä-Suomen yli tiistaina, matalapaineen keskus Lapin yli keskiviikkona”, Hoppula kertoo.
Sateen lisäksi on luvassa myös kohtalaista tuulta, mutta tuuli ei kuitenkaan ylitä 14 metriä sekunnissa, mikä on kovan tuulen raja.
Viime päivinä on myös ollut lämmintä siihen nähden, että on toukokuu.
”Päivittäin tämän kevään korkein lämpötila on noussut. - - On mahdollisuus, että huomenna lähennellään kahdenkymmenenviiden asteen hellerajaa.”
Tiistaina Suomen itäosassa on Hoppulan mukaan lähes yhtä lämmin kuin maanantaina, mutta etelässä sadealue viilentää ilmaa.
Ilma ei kuitenkaan viilene kuin muutamaksi päiväksi, sillä Hoppulan mukaan lämpötila mahdollisesti kipuaa kahdenkymmenen asteen yli taas ensi lauantaina. Samalla sää muuttuu taas poutaisempaan suuntaan.