Tuttavansa surmannut mies oli kiinnostunut koulusurmista, määrättiin mielentila­tutkimukseen

Oikeus katsoi miehen tappaneen tuttavansa puukoniskuilla Lielahden Prisman parkkipaikalla Tampereella.

Murhasta syytetty mies peitti kasvonsa oikeudenkäynnin alkaessa Tampereella.

Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi Lielahden Prisman parkkipaikalla tapahtuneesta henkirikoksesta syytetyn 18-vuotiaan miehen mielentila­tutkimukseen maanantaina antamassaan välituomiossa.

Samalla käräjäoikeus totesi miehen menetelleen syytteessä kuvatuin tavoin, mutta varsinaisen tuomionsa se antaa vasta todennäköisesti kuukausien kuluttua, jolloin mielentilatutkimus on valmistunut.

Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta murhasta. Syytteen mukaan hän tappoi entuudestaan tuntemansa miehen lyömällä tätä ainakin kahdeksantoista kertaa teräaseella.

Puukotus alkoi syytteen mukaan täysin yllättäen, kun uhri oli kumartuneena osin auton sisäpuolelle. Puukotus jatkui uhrin torjumisyrityksistä, avunhuudoista ja ulkopuolisen henkilön estoista huolimatta.

Uhri sai riistettyä puukon tekijältä ja ehti lyödä tekijää useita kertoja, mutta kuoli pian vammoihinsa.

Tekijä myönsi syyllistyneensä tappoon, mutta ei murhaan. Hän kertoi aluksi, ettei muista tapauksesta mitään, kunnes esitutkinnan loppuvaiheessa sitten osasikin kertoa tapauksesta yksityiskohtaisesti. Kertomus sopi yhteen myös muun tutkinnan tulosten kanssa.

Hän pyysi itse mielentilansa tutkimista, mitä syyttäjä ei vastustanut.

Esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä ilmeni, että syytetty mies oli ollut kiinnostunut väkivallasta, kuten puukottamisista ja koulusurmista. Tapahtumapäivänä tämän vuoden tammikuussa hän oli katsonut Kauhajoen koulusurmiin liittyviä videoita netistä. Hän kertoi oikeudessa, että hänen kiinnostuksensa kouluampumisiin oli teoreettista.

Hän oli ollut aamulla menossa kouluun, mutta myöhästyi bussista ja meni ostamaan kaupasta alkoholia. Lielahden Prismasta hän osti puukon. Hän päätyi autoajelulle kahden kaverinsa kanssa, joista toisesta tuli myöhemmin uhri.

Oikeudessa yksi hänen kaverinsa kertoi miehen ihailleen kouluampumisia ja kertoneen halunneensa itsekin tehdä sellaisen. Kaveri kertoi miehen saaneen aiemmin raivokohtauksia ja heilutelleen puukkoa.

Syy puukotuksella ei selvinnyt. Tekijä arveli, että teko liittyi päihtymykseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat