Rahapeli­yhtiö BML Groupin laiton markkinointi Suomessa kiellettiin

Kiellon tehosteeksi on asetettu 2,4 miljoonan euron uhkasakko.

| Päivitetty

Poliisihallitus on kieltänyt BML Group -nimistä yhtiötä markkinoimasta rahapelejään Suomessa. Kiellon tehosteeksi on asetettu 2,4 miljoonan euron uhkasakko, Poliisihallituksen tiedotteessa kerrotaan. Kielto on määrätty 7. huhtikuuta.

BML Group on ruotsalaisen Betssonin tytäryhtiö. Yhtiön rahapelibrändejä ovat Betssonin lisäksi muun muassa Betsafe ja Nordicbet.

Poliisihallituksen mukaan BML Groupin Suomeen kohdistama rahapelien markkinointi on ollut pitkäkestoista ja monikanavaista.

Markkinointi on laitonta, koska Manner-Suomessa rahapelejä saa tarjota ja markkinoida ainoastaan valtion omistama Veikkaus.

Yhtiön lainvastainen toiminta on jatkunut Poliisihallituksen aiemmasta valvonnasta huolimatta, tiedotteessa kerrotaan. Poliisihallituksen mukaan yhtiöllä on ollut useita mahdollisuuksia lausua markkinointiasiasta oma näkemyksensä ja muuttaa toimintaansa.

Yhtiö on kuulemisprosessin aikana tehnyt joitain muutoksia muun muassa käyttämiinsä markkinointikanaviin. Tästä huolimatta markkinointi on jatkunut Manner-Suomessa ilman keskeytyksiä.

Poliisihallituksen määräämä markkinointikielto koskee kaikkea yhtiön aineistoa, jolla edistetään rahapelien myyntiä Manner-Suomessa BML Groupin rahapelisivustoilla.

Kielto koskee muun muassa kuluttajiin vetoavia ”markkinointi-ilmaisuja” ja suomalaisten julkisuuden henkilöiden käyttämistä rahapelien mainoskasvoina. Lisäksi yhtiö ei saa enää julkaista podcasteja ja artikkeleita, joilla edistetään rahapelien myyntiä Manner-Suomessa.

Kielto käsittää BML Groupin lukuun tapahtuvan markkinoinnin myös muilla kuin yhtiön itsensä omistamilla ja hallinnoimilla sivustoilla.

Yhtiön täytyy paitsi lopettaa uuden markkinointimateriaalinen julkaiseminen myös poistaa sivustoilla aiemmin julkaistu aineisto.

Kielto astuu voimaan 3. kesäkuuta. Tuolloin BML Group asetetaan myös Poliisihallituksen maksuliikenne-estolistalle.

Oikaisu 16.5. kello 9.53: Korjattu yhtiön nimi otsikosta, jossa se oli muodossa BLM Group.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat