Hevosia lyötiin astaloilla – Kahta epäillään eläinsuojelu­rikoksista hevoskeskuksessa

Kahden henkilön kerrottiin toistuvasti lyöneen hevosia Ruukin hevoskeskuksessa.

Poliisi on saanut valmiiksi tutkinnan, jossa se epäilee kahden henkilön kohdelleen hevosia väkivaltaisesti Siikajoella. Asia lähti juuri syyttäjälle syyteharkintaa varten.

Oulun poliisilaitos on tutkinut Siikajoella sijaitsevan Ruukin hevoskeskuksen toimintaa viime kesästä lähtien. Se kuuli esitutkinnassa todistajia, jotka kertoivat, että hevoskeskuksen hevosia on muun muassa lyöty erilaisilla astaloilla.

Kertomusten mukaan hevosten väkivaltainen kohtelu on ollut toistuvaa ja pitkäkestoista, mikä poliisin mukaan osoittaa osaltaan tekojen tahallisuutta ja julmuutta.

Esitutkinnan aikana rikosnimike muuttui astetta vakavammaksi eli eläinsuojelurikoksesta törkeäksi eläinsuojelurikokseksi.

Poliisi epäilee teoista kahta henkilöä, jotka ovat poliisin mukaan tehneet epäillyt rikokset pääasiassa vuosina 2016–2018.

Asia tuli julki alkukesästä 2022, kun keskuksen entiset opiskelijat kertoivat siitä. Sosiaalisessa mediassa myös levisi paljon huomiota saanut video, jossa ontuva hevonen pakotetaan kävelemään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat