Autobahn-nimimerkillä huumeita myynyt 26-vuotias lahtelaismies sai keskiviikkona kymmenen ja puolen vuoden vankeustuomion Helsingin hovioikeudessa. Poliisi luonnehti häntä huumeliiketoimien aikana yhdeksi Suomen suurimmista huumekauppiaista.
Mies kävi huumekauppaa Tor-verkon Sipulimarket-sivustolla.
Helsingin Sanomat kertoi huumevyyhdistä laajassa jutussa helmikuussa. Poikkeuksellista tapauksen esitutkinnassa oli muun muassa poliisin toiminta.
Sen jälkeen kun Autobahn-nimimerkkiä käyttänyt mies oli jäänyt kiinni, poliisi tekeytyi huumekauppiaaksi ja kävi hautaamassa valehuumepaketit Lahteen.
Sillä tavoin poliisi sai kiinni Hilmabiocarefin-nimimerkkiä käyttäneen miehen, joka osti suuria määriä huumeita ”Autobahnilta”. Hilmabiocarefin-nimimerkin takana oli entinen Vantaan vankilan vartija.
Autobahn-nimimerkin toimintaa on luonnehdittu poikkeuksellisen ammattimaiseksi. Jutun tutkinnanjohtaja Hans Fagerström luonnehti HS:n jutussa helmikuussa Autobahn-tuotemerkkiä eräänlaiseksi ilmiöksi.
”Se oli todella hyvä brändi, ja se panosti asiakaspalveluun. Ihan niin kuin siellä olisi ollut pienyrityksen markkinointitiimi taustalla”, Fagerström sanoi.
Myös Helsingin hovioikeus totesi keskiviikkona antamassaan tuomiossa, että Autobahn-nimimerkkiä käyttäneen Jussi Sakari Nymanin toiminta on ollut erittäin suunnitelmallista, pitkäkestoista ja hyvin organisoitua.
Miehen hallussa oli vähintään 55 kiloa amfetamiinia, kahdeksan kiloa mdma:ta, ainakin 2,5 kiloa metamfetamiinia, 170 grammaa heroiinia, yli kaksi kiloa kokaiinia ja muita huumeita.
Nyman tuomittiin yhdestä törkeästä huumerikoksesta kymmenen vuoden enimmäisrangaistukseen. Lääkerikos pidensi tuomiota puolella vuodella yhteensä 10,5 vuoden mittaiseksi.
Käräjäoikeudesta poiketen hovioikeus hylkäsi Nymanin toisen törkeän huumesyytteen 36 gramman kokaiinierästä. Käräjillä Nyman oli tuomittu 11 vuodeksi vankeuteen.
Hovioikeus tuomitsi Hilmabiocarefin-nimimerkillä esiintyneen Henry Mikael Vahlbäckin, 34, törkeästä huumerikoksesta ja kahdesta törkeästä dopingrikoksesta 11 vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomio on runsaan vuoden pitempi kuin aikaisempi käräjätuomio.
Vahlbäckin rangaistus sisältää aiemmin tuomitun vuoden ehdollisen vankeustuomion, joka määrättiin uuden tuomion myötä täytäntöönpantavaksi.
Hovioikeus tuomitsi myös 45-vuotiaan Tero Tapani Ahon 11 vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta ja useista perusmuotoisista huumerikoksista.