Vuonna 2004 vanginvartijan murhannut mies tuomittiin jälleen väkivaltarikoksista vankeuteen.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona Toni Kristian Heikkilän, 44, vankeuteen muun muassa törkeästä pahoinpitelystä, kolmesta pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta.
Hän oli rikokset tehdessään ehdonalaisessa vapaudessa ja hänellä oli harvinaisen paljon eli kolme vuotta jäännösrangaistusta päällään, joten yhteiseksi rangaistukseksi tuli yli kolme vuotta ja kolme kuukautta vankeutta.
Vakavin teko eli törkeä pahoinpitely kohdistui hänen aviopuolisoonsa heidän kotonaan, jossa myös heidän lapsensa olivat. Hän piti veistä naisen kurkulla, uhkaili tappamisella, tarttui kurkusta ja tönäisi seinään.
Syyte oli ensisijaisesti tapon yrityksestä, mutta oikeus päätyi lievempään rikokseen, koska veitsen käyttö ei johtanut edes potentiaalisesti hengenvaarallisiin vammoihin.
Naapuri kertoi, että teon jälkeen Heikkilä oli päihtyneenä tullut piilottelemaan hänen saunaansa, pyytänyt foliota puhelimensa ympärille jäljittämisen estämiseksi, tunnustanut puukotuksen ja tarjonnut kokaiinia palkkioksi, jos naapuri olisi myöhemmin kertonut asiassa Heikkilän version.
Heikkilä pääsi ehdonalaiseen viime elokuussa ja syyllistyi uusiin rikoksiin tammikuussa eli alle puoli vuotta tämän jälkeen. Oikeus katsoi, että rikokset eivät olleet vähäisiä ja siksi määräsi jäännösrangaistuksen täytäntöönpantavaksi.
Heikkilä yhdessä toisen miehen kanssa murhasi vanginvartijan Pelson vankilassa pakoyrityksen yhteydessä ja istui kaikkiaan kahdeksantoista ja puoli vuotta muun muassa murhasta ja murhan yrityksestä.
Hovioikeus totesi vapauttamisen yhteydessä, että miehelle tehty arvio riskistä syyllistyä väkivaltarikosten uusimiseen ei puoltanut hänen vapauttamistaan.
Se kuitenkin katsoi, että mies voitiin päästää ehdonalaiseen vapauteen, koska viime vuosina parantunut käyttäytyminen vankilassa ja rangaistusajan suunnitelman toteutuminen puhuivat hänen vapauttamisensa puolesta. Hänelle oli oikeuden mukaan myös muodostunut ihmissuhteita, jotka motivoivat häntä rikoksettomaan elämään.