Puhelimessa lääkärin sanat tuntuivat iskulta vasten kasvoja. Tanja Laukkanen, 39, oli pyytänyt soittoaikaa. Jos hän vain saisi selittää, millaisia kivut olivat, lääkäri varmasti ymmärtäisi.
Lääkäri totesi, ettei voinut aikaistaa vastaanottoaikaa, eikä luvata mitään. Jonot olivat pitkät. Jos olo olisi kestämätön, täytyisi mennä osastolle.
Laukkanen ei voinut enää odottaa.
”Olin siinä vaiheessa valmis tekemään ihan mitä tahansa, että kivut loppuisivat.”
Laukkanen otti lainan ja neljän päivän kuluttua hän oli Terveystalon leikkauspöydällä.
Tanja Laukkasen selkä oli alkanut oireilla jo 20 vuotta sitten.
Selkä oli alkanut oireilla puolta vuotta aiemmin, mutta ensimmäiset merkit olivat olleet havaittavissa jo parikymppisenä.
Vuosien aikana kävi se tavallinen tarina: liikuttua ei tullut tarpeeksi, kiloja kertyi ja peilikuva näytti masentavalta. Vuonna 2016 Laukkasella todettiin ensimmäinen välilevyn pullistuma.
”Jumppasin selkää ja pullistuma parani, mutta vaiva muistutteli itsestään”, Laukkanen sanoo.
Laukkanen aloitti elämäntaparemontin vuonna 2017, kun painoi yli sata kiloa. Välilevyn pullistuma sai tajuamaan, että jotain oli tehtävä. Ylipaino rasitti selkää.
”Ensisijainen syy oli, että halusin voida paremmin”, Laukkanen sanoo.
Hän tiputti lähes 40 kiloa ja opiskeli liikunnanohjaajaksi ja personal traineriksi. Liikunnasta tuli ammatti ja elämäntapa.
Syksyllä 2022 Laukkanen tunnisti pullistuman oireet. Hän vähensi töitä, yritti selvitä jumppaamalla selkää ja syömällä kipulääkkeitä.
Tilanne kuitenkin vain paheni. Joulukuussa Laukkanen lopetti osan töistään, koska hetkenkin istuminen sai jalan puutumaan laukaisi hermokivut.
Lääkäri määräsi kovempia kipulääkkeitä, samoin kuin seuraavakin lääkäri.
Yksityinen ortopedi laittoi kiireellisen lähetteen Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Odottaa pitäisi todennäköisesti useampi kuukausi.
”Huusin ääneen sängyssä, kun hermokipukohtaus tuli”, Laukkanen muistelee. Pullistuma painoi hermopinnettä niin, että jalat puutuivat. Hän ei pystynyt kävelemään ja jaloista tuntui lähtevän voima. Sängyssä maatessa ajatukset kulkivat pelottavia ratoja.
”Mietin, että tässäkö tämä oli, halvaannunko”, Laukkanen muistelee. Laukkasen äiti tuli huolehtimaan tyttärestään: siivosi ja kantoi ruoan sänkyyn.
Kirurgin mukaan magneettikuvat näyttivät siltä, että Tanja Laukkasella on selkärankarappeuma.
Lopulta helmikuun lopussa puhelin soi ja jononhoitaja tarjosi aikaa Kanta-Hämeen keskussairaalaan seuraavan kahden viikon päähän. Kyseessä olisi konsultaatio, ei leikkausaika.
Silloin Laukkanen pyysi soittoaikaa, jonka uskoi muuttavan tilanteen. Hän oli työskennellyt pitkään lähihoitajana ennen liikunnanohjaajan ammattia. Lisäksi hänellä oli nykyisen ammattinsa puolesta hyvä peruskunto.
”Minulla oli kompetenssia arvioida tilannetta ja toivoin lääkärin ymmärtävän sen”, Laukkanen sanoo.
”Ymmärrän, että kiire on varmasti kamala, mutta potilasta pitäisi kuunnella. En tiedä, olisinko edelleen jonossa, jos olisin jäänyt odottamaan”, Laukkanen pohtii.
Hän varasi leikkausajan Terveystaloon ja peruutti konsultaatioajan Kanta-Hämeen keskussairaalassa.
”Olen sen jälkeen ajatellut niitä ihmisiä, jotka odottavat viikko ja kuukausi toisensa perään tuollaisissa kivuissa”, Laukkanen sanoo.
Selkä leikattiin 7. maaliskuuta Ruoholahden Terveystalossa. Leikkaus maksoi 7 000 euroa, oheiskuluineen parituhatta enemmän.
Pankin kanssa neuvottelut kävivät helposti. Laukkanen tiedostaa, ettei kaikilla ole mahdollisuutta ottaa sellaista määrää lainaa. Hänellä kuitenkin oli, eikä Laukkanen kadu.
”Olen laittanut tässä elämässä rahaa hullumpiinkin asioihin kuin terveyteen. Ei minua harmita, varsinkaan nyt, kun voin niin hyvin”, hän sanoo.
Vasta kirurgin vastaanotolla selvisi selän tilanne koko laajuudessaan. Kirurgin mukaan magneettikuvat näyttivät siltä, että Laukkasella on selkärankarappeuma. Yleensä se alkaa eläkeiässä, mutta tässä tapauksessa ensimmäiset oireet olivat tulleet parikymppisenä.
Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja kesti noin kaksi tuntia. Välilevyn pullistunut osa poistettiin. Epikriisissä lukee, että pullistuma painoi hermoa erittäin pahasti. Mikroskooppileikkaus tehtiin rikkomatta lihasta: merkiksi jäi vain kolmen sentin haava siihen kohtaan, mistä leikatessa oli menty sisään.
Laukkanen pääsi kotiin jo illalla. Siitä päivästä eteenpäin hän on elänyt uutta elämää.
”On vieläkin epätodellinen olo, kun tajuan, että kaikki ne kivut ovat poissa”, Laukkanen sanoo.
Jälkitarkastuksessa todettiin, että toipuminen oli käynnistynyt hyvin. Pian Laukkonen palasi treenaamaan ja töihin.
”Oma motivaatio on ollut niin suuri, ettei yksikään jumppa tai kävelylenkki ole jäänyt väliin, vaikka taivaalta olisi satanut pikku ukkoja”, Laukkanen sanoo.