Suomi on antanut Venäjälle nootin Suomen Moskovan-suurlähetystön ja Pietarin-pääkonsulaatin pankkitilien jäädyttämisestä. Nootista kerrottiin julkisuuteen keskiviikkona, vaikka se annettiin jo toukokuun 4. päivänä.
Miksi tilien jäädytyksestä poikineesta, Suomen Venäjälle lähettämästä nootista ei kerrottu julkisuuteen aikaisemmin?
Turun yliopiston poliittisen historian professori Louis Clerc sanoo, että Suomen lähettämät nootit eivät välttämättä ole julkisia, vaan niiden päivänvaloon saattaminen riippuu paljon esimerkiksi siitä, miten arkaluontoisia aiheita ne koskevat.
”Esimerkiksi jos kyseessä on kriisi, jota ei välttämättä haluta ratkaista julkisuudessa. Julkisuus voi paisuttaa kriisiä niin, että esimerkiksi ministeriö ei välttämättä saa ratkaistua sitä”, Clerc kuvailee yleisellä tasolla.
Diplomaattisissa suhteissa on hänen mukaansa tiettyjä asioita, jotka tapahtuvat yhä pitkälti kulissien takana.
”On paljon asioita, jotka hoituvat paremmin pienellä metelillä, jotta tilanne ei muuttuisi liian vaikeaksi. Toisaalta nootista voidaan tehdä tarkoituksella hyvinkin julkinen, kun esimerkiksi halutaan lisää panoksia”, Clerc kuvailee.
Eri tyyppisiä nootteja lähetetään paljon, ja niistä osa on vakavampia ja osa taas ei. Esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriö on julkaissut sivustollaan tietoa, millaisia nootteja on.
Nootilla tarkoitetaan kansainvälisessä diplomatiassa valtion tekemää kirjallista tiedonantoa tai kysymystä toiselle valtiolle. Se annetaan virallisia reittejä pitkin joko kirjallisesti tai suullisesti.
Valtio, joka lähettää nootin, ilmaisee sillä yleensä tyytymättömyyttään toisen valtion toimintaan tai pyytää selvitystä tietystä asiasta. Nootti on normaali diplomatian instrumentti, jonka käyttöä on säädelty mutta joka ei normaalitilanteessa ole kovin poikkeuksellinen. ”Vähän sama kuin lähettäisi tekstiviestin”, vertaa Clerc.
Neuvostoliiton antama nootti Suomelle vuodelta 1961. Nykyään nootin saa jo kuvata.
Sävyltään nootit ovat harkitsevia ja kunnioittavia. Asiasisällön vakavuudesta riippuen niitä saatetaan muotoilla pitkään ja harkitusti.
Suomen Venäjälle lähettämää noottia on tiettävästi muotoiltu usean tahon toimesta: ministeriön, tasavallan presidentin kanslian ja taas ministeriön. Pienissä, ei yhtä vakavissa nooteissa presidentti ei välttämättä ole mukana, arvioi Clerc.
Myös Venäjä on antanut Suomelle nootteja viime aikoina. Huhtikuussa, kun Suomi jäädytti Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen tontin ja rakennukset Helsingissä, ja toukokuussa Venäjän Ahvenanmaan-konsulaattiin kohdistuneen ilkivallan seurauksena.
Clercin mukaan nootin merkitys ei juurikaan ole muuttunut vuosien varrella. Ne ovat vanhoja työkaluja, joita valtiot ovat jo pitkään käyttäneet. Nootin merkitykseen vaikuttaa sen konteksti, joka pitkälti sanelee, miten dramaattinen nootin lähettäminen tai vastaanottaminen on.
Varsinkin vanhemmalle sukupolvelle nootti-sanasta muistuu mieleen Suomen poliittinen kriisi vuodelta 1961. Niin kutsutussa noottikriisissä Neuvostoliiton Suomelle antama nootti jätti pysyvän muistijäljen Suomen historiaan.
Asiat ovat nyt toisin. Sitä, että Venäjä jäädyttää Suomen Venäjän-edustustojen pankkitilit, on vaikea verrata noottikriisin aikaiseen tilanteeseen ja tapahtumiin.
”Suomi ei ole yhtä lailla riippuvainen Venäjästä kuin aikoinaan Neuvostoliitosta”, poliittisen historian professori muistuttaa.
