Joutsenon leipomon pihalta löytyi kuollut mies varhain perjantaiaamuna.
”Aamuyöllä kolmen aikaan tuli ilmoitus, että parkkipaikalta on löytynyt kuollut mies”, kertoi komisario Ilari Saarikivi Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta perjantaina päivällä. Saarikiven mukaan paikalla oli tehty paikkatutkintaa yöllä ja aamulla.
Tapauksen tutkinnanjohtaja Saku Tielinen kertoi HS:lle kymmenen aikoihin perjantai-illalla, että tapausta tutkitaan tappona.
”Heti, kun uhri löydettiin, väkivallan merkit olivat nähtävissä. Luultavasti niihin vammoihin (hän) menehtyi. Tappo-rikosnimikkeellä sitä on aamusta saakka tutkittu”, kertoo Tielinen.
Tielisen mukaan ketään ei ole vielä otettu kiinni tapauksesta epäiltynä.
Uhria ei myöskään ollut virallisesti tunnistettu perjantai-iltaan mennessä.
”Meillä on oletus kyllä, kuka tämä henkilö voisi olla. Nuori mies”, sanoo Tielinen.
Tielinen ei toistaiseksi kertonut, miten tai millaisella välineellä uhrin vammat oli aiheutettu. Hänen mukaansa tarkempi kuolinsyy selviää ruumiinavauksessa.
Poliisi kertoi perjantaipäivällä tiedotteessaan tapahtuman vahvistuneen henkirikokseksi ja miehen kerrottiin kuolleen väkivallan seurauksena.
Tiedotteen mukaan henkirikos on voinut tapahtua jo jonkin verran ennen aamukolmea. Uhriin on voitu kohdistaa väkivaltaa muuallakin kuin leipomon lähialueella.
Poliisi pyrkii tällä hetkellä selvittämään sitä, miten uhri oli päätynyt leipomon alueelle, kertoi Tielinen illalla.
”Ei pystytä tarkemmin sanomaan, onko uhriin kohdistettu väkivalta tapahtunut löytöpaikalla vai kenties jossain muualla jo aikaisemmin.”
Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja ja vihjeitä tapahtuneesta.
”Kaikki vihjeet ja havainnot Joutsenon alueelta viime yöltä ovat meille tärkeitä”, Tielinen sanoi perjantaipäivällä.
Iltakymmeneltä Tielinen kertoi, että poliisi oli saanut asiasta havaintoja, mutta niitä toivotaan yhä lisää.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.