Poliisi epäilee ihmiskauppatapausta parturialalla Kainuussa.
Poliisin mukaan parturialalla toimiva yrittäjä on syyllistynyt ihmiskauppaan ja kiskonnantapaiseen työsyrjintään, kun se on värvännyt, majoittanut ja ottanut valtaansa työntekijöitä. Toisen valtaan ottaminen tarkoittaa sitä, että uhri on joutunut tekijän määräämisvallan alaiseksi.
Poliisi on selvittänyt, että ulkomaalaistaustainen yrittäjä värväsi kolme parturia työskentelemään yrityksiinsä entisestä kotimaastaan.
Nämä kolme parturia olisivat sittemmin Suomessa joutuneet yrittäjän valtaan, kun yrittäjä vaati heitä työskentelemään hänen palveluksessaan viisi vuotta.
Hän pakotti poliisin mukaan työntekijöitä tekemään kanssaan sopimuksen, jonka mukaan työntekijä olisi hänelle velkaa 10 000 euroa, ellei työntekijä jatka hänen palveluksessaan viittä vuotta.
Asiaa tutki Oulun poliisilaitoksen ulkomaalaistutkintayksikkö. Se on vastikään siirtänyt kokonaisuuden syyttäjälle syyteharkintaan.
Poliisi epäilee myös, että yrittäjä olisi järjestänyt majoituksen osalle työntekijöistään, ottanut haltuunsa yhden työntekijän passin ja oleskeluluvan sekä painostanut työntekijöitään töiden jatkamiseen uhkaamalla oleskeluluvan menettämisellä.
Työntekijöiden on täytynyt työskennellä kuutena päivänä viikossa aina, kun parturiliike on ollut auki. Poliisi epäilee työnantajan vaatineen osan maksetusta palkasta takaisin käteisenä.
Lisäksi poliisi epäilee yrittäjää työntekijänsä pahoinpitelystä ja laittoman maahantulon järjestelystä.
Tästä oli kyse tapauksessa, jossa yrittäjä ja yksi työntekijöistä antoivat Maahanmuuttovirastolle vääriä tietoja työntekijän palkkauksesta yhteisellä suunnitelmalla. Heidän tarkoituksenaan oli saada oleskelulupa työntekijän perheelle esittämällä virheellisesti riittävä tulotaso Suomessa.