Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei ymmärrä toimitusministeristön päätöstä pääjohtajan kelpoisuusvaatimusten keventämisestä. Päätöksen mukaan THL:n pääjohtajan ei enää tarvitse olla suorittanut tohtorin tutkintoa.
”Kelpoisuusehtojen muutoksesta huolimatta tohtorin tutkinto on toivottavasti jatkossakin keskeinen tekijä päätettäessä laitoksen pääjohtajan rekrytoinnista”, THL:n hallinto- ja talousjohtaja Mia Nykopp vastaa HS:lle sähköpostihaastattelussa.
Hänen mukaansa THL:ltä ei ole asetuksen valmistelun yhteydessä pyydetty lausuntoa, vaikka niin lukee sosiaali- ja terveysministeriön (STM) laatimassa esittelymuistiossa.
”Emme ole voineet antaa tästä kantaamme emmekä ole puoltaneet esitystä”, Nykopp kertoo.
Nykoppin mukaan THL:n kaltaisen tutkimus- ja asiantuntijalaitoksen johtaminen edellyttää johtamiskokemuksen lisäksi vahvaa näkemystä ja kokemusta itse toiminnasta eli terveyden ja hyvinvoinnin alueen tutkimus- ja asiantuntijatyöstä.
Tohtorin tutkinto on tutkimustoiminnan ja tutkijan peruskoulutus. THL:n henkilökunnasta 20 prosenttia on väitellyt tohtoriksi.
Lauantaina muiden muassa THL:n ohjelmajohtaja Tuukka Tammi arvosteli päätöstä Twitterissä toimitusministeristön perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulta (sd) ”aivan käsittämättömäksi ja asiattomaksi”.
”Hyvinvointi ja sote tarvitsevat innovatiivisuutta ja tutkimukseen ja tietoon perustuvaa työtä ja myös johtamista”, Mia Nykopp tiivistää.
Aiemmin THL:n pääjohtajan kelpoisuusvaatimuksia ovat olleet ylempi korkeakoulututkinto, tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus, käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus sekä tohtorin tutkinto.
Nykyisen pääjohtajan Markku Tervahaudan kausi päättyy tämän vuoden lopussa. STM vastaa THL:n pääjohtajan valintaprosessista ja sen aikataulusta.