Sunnuntaina helle­lukemista jäätiin hieman – Alkavalla viikolla sade- ja ukkos­kuuroja

Viikonlopun pouta kantaa vielä maanantaihin.

Uimaranta Usminjärvellä Hyvinkäällä sunnuntaina 21. toukokuuta 2023.

Sunnuntaita on vietetty aurinkoisessa säässä koko Suomessa. Myös lämpö on hellinyt, mutta hellerajan yli ei ole kuitenkaan menty.

”Tällä hetkellä korkein lukema on Ylivieskan lentokentältä, 23,6 astetta”, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki ennen viittä sunnuntaina alkuillasta.

Rauhamäen mukaan Lappia myöten on mitattu 20 asteen lämpötiloja.

Maanantaina hellerajaa saatetaan hätyytellä Lounais-Suomessa Turun tienoilla.

Yleisesti sää on maanantaina sunnuntain kaltainen, ellei jopa lämpimämpi.

Alkavalla viikolla Suomeen alkaa virrata kosteampaa ilmaa ja sade- ja ukkoskuurot yleistyvät.

Tiistai-iltaan mennessä sadekuuroja voi esiintyä jo koko maan alueella.

Sateeseen saattaa liittyä tiistaina myös ukkosta erityisesti maan itäisissä osissa sekä Oulun tienoilla, Rauhamäki kertoi.

Sateiden myötä maaston kuivuus voisi mahdollisesti alkaa helpottaa.

Tällä hetkellä monilla alueilla varoitetaan ruohikkopalovaarasta tai voimassa on metsäpalovaroitus.

Sunnuntaina Suomen ympäristökeskuksen hydrologit kertoivat Twitterissä, että Torniossa ja Ylitorniolla Tornionjoen vedenkorkeus on noussut noin 30 senttimetriä lauantaista ja jatkaa vielä nousua. Pellossa vedenkorkeus on sen sijaan kääntynyt laskuun.

Hydrologien mukaan vedenkorkeuden ennustetaan Torniossa ja Ylitorniolla nousevan vuoden 1968 tulvan tasolle, mikä vastaa noin kerran sadassa vuodessa toistuvaa tulvaa.

Lauantaina Ylitorniolla vesi nousi valtatie 21:lle, ja paikalle tehtiin kiertotiejärjestelyitä.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat