Hanna ja Janne Nivan ensimmäinen kesä yrittäjinä sai takaiskun: Mökit jäivät veden alle

Länsi-Lappia ovat koetelleet pahimmat tulvat yli 50 vuoteen. Hanna ja Janne Nivan leirintäalueen mökeistä osa jäi tulvavesien alle.

Leirintäalueella Pellossa tulvavesi nousi mökkeihin asti.

| Päivitetty

River Camp Pellon avajaisiin on enää reilu viikko, mutta osa leirintäalueen mökeistä on veden valtaamia. Myös kenttä, jolle karavaanareiden pitäisi päästä majoittumaan, on litimärkä.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Länsi-Lappia ovat koetelleet pahimmat tulvat 55 vuoteen.

Leirintäalueella yrittäjänä puolisonsa Jannen Nivan kanssa toimiva Hanna Niva kuulostaa silti puhelimessa rauhalliselta.

”Eihän sinne nyt tietenkään ketään voi vielä päästää, mutta hyvää vauhtia näyttää onneksi vesi laskevan”, Niva sanoo.

Nivoilla on edessään vasta ensimmäinen kesä leirintäalueen yrittäjinä. Selvää on, etteivät he ihan tällaista alkua yrittäjänuralleen osanneet odottaa, sillä vesi on noussut Pellossa viimeksi yhtä korkealle vuonna 1968.

Maanantaiaamuna vahinkojen kartoittaminen oli Nivoilla vielä kesken. Veden valtaan joutuivat rantasauna ja muutama mökki heti rannan tuntumasta.

”Ei vesi mökeissä nyt ihan sänkyyn asti noussut, mutta paljon ei jäänyt puuttumaan”, Niva kertoo.

Niva kertoo, että vesi nousi niin nopeasti, etteivät he ehtineet juuri suojaustoimen­piteitä tehdä.

Nivan mukaan onni onnettomuudessa on se, että tulvasta kärsineet mökit ovat kesäasuttavia lautamökkejä, joita ei ole eristetty tai tiivistetty mitenkään.

Yrittäjä toivoo, että lautamökit kuivuvat itsestään, kun vesi laskee.

”Toive on, että ne kuivuisivat ihan itsestään. Hirveä siivohan niissä nyt kuitenkin on, kun tulvavesi on ollut ruskeaa ja likaista.”

Myös tontilla riittää siivottavaa tuleviksi päiviksi, sillä tulvaveden mukana on tullut runsaasti roskaa.

”Aikataulussa aiotaan silti kesäkuun alussa avata”, Niva uskoo.

Vaikka vedennousu on nyt ollut ennätyksellistä, ikänsä Pellossa asunut Hanna Niva on tottunut siihen, että Tornionjoki voi tulvia keväisin.

”Eihän näille tietenkään mitään voi.”

Tulvat pitivät Lapin pelastuslaitoksen kiireisenä viikonloppuna Pellon lisäksi Muonion, Kolarin, Ylitornion ja Tornion alueella.

Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pekka Siivola kertoo, että pelkästään lauantaina pelastuslaitoksella oli 40 tehtävää, kun tavallisesti niitä on viikonloppuisin noin 15.

”Yötä myöten on hommia painettu”, Siivola sanoo.

Myös Puolustusvoimat on ollut pelastuslaitoksen apuna.

Henkilövahinkoja tai varsinaisia vaaratilanteita ei Siivolan mukaan syntynyt, vaan pelastustehtävät ovat olleet ensisijaisesti rakennusten suojaamista ja veden pumppaamista kellareista.

Tulvavedet ovat vaikuttaneet myös liikenteeseen. Teitä on ollut paikoin poikki, ja liikennettä on ohjattu kiertoteille. Esimerkiksi lauantaina Ylitorniolla jouduttiin sulkemaan Valtatie 21 liikenteeltä.

”Jonkin verran on ollut sitten tällaista tulvaturismia. On menty liian lähelle ihmettelemään ja sitten auto on sammunut tulvaveteen”, Siivola kertoo.

Siivolan mukaan osa pelastustehtävistä olisi ollut vältettävissä, jos ihmiset varautuisivat tulvan aiheuttamiin vaaratilanteisiin paremmin. Lapin pelastuslaitos julkaisi maanantaina Twitterissä ohjeet vaaratilanteiden välttämiseen.

Maanantaina tilanne oli kuitenkin jo rauhoittunut valtaosin tulva-alueilla.

Ainoastaan Torniossa veden odotettiin vielä nousevan.

”Torniossa tilannetta seurataan, mutta tuskin vesi sielläkään nousee enää tulvavallien yli”, Siivola sanoo.

Oikaisu 23.5. kello 11.44: Lisätty jutun otsikkoon ja ingressiin myös Janne Nivan nimi. Pariskunta toimii yhdessä yrittäjinä leirintäalueella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat