Poliisi alkanut poistaa Elo­kapinan mielenosoittajia UPM:n Kymin-sellutehtaan juna­radalta

Poliisin mukaan mielenosoittajat eivät noudattaneet poliisin kehotusta siirtyä poliisin mielenosoitukselle osoittamaan turvalliseen paikkaan.

Ympäristöliike Elokapina katkaisi tie- ja raideliikenteen UPM Kymin tehtaalle Kouvolan Kuusankoskella.

| Päivitetty

Kaakkois-Suomen poliisi on alkanut poistaa ympäristöliike Elokapinan mielenosoittajia UPM:n Kymin-sellutehtaalle vievältä junaradalta. Poliisi kertoo asiasta Twitterissä ja sanoo tilanteen olevan rauhallinen.

Elokapina aloitti mielenosoituksen metsäyhtiö UPM:n paperi- ja sellutehtaalla Kouvolassa maanantaiaamuna. Mielenosoittajat estivät raskaan raide- ja tieliikenteen pääsyn tehtaalle.

Poliisin mukaan mielenosoittajat eivät noudattaneet poliisin kehotusta siirtyä poliisin mielenosoitukselle osoittamaan turvalliseen paikkaan. Tätä ennen myös neuvottelut mielenosoituksen siirtämisestä päättyivät tuloksettomina, poliisi sanoo.

Elokapina kertoi illalla Facebook-sivullaan, että mielenosoitukset jatkuvat sellutehtaan edustalla olevalla tiellä. Tiellä on ollut muun muassa kolmijalkoja.

Ympäristöjärjestön jakamalta videolta käy ilmi, että poliisi on antanut tiellä oleville poistumiskäskyn. Videolla Elokapina kertoo, että osa mielenosoittajista on valmis tulemaan kiinniotetuksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat