VR perui yllättäen Hermanni Kaartokallion perheen loma­matkan – ”Ei kovin paljon asiakas kiinnosta”

Perhe varasi maaliskuun alussa yöjunan Kolariin heinäkuulle. Eilen Hermanni Kaartokallion sähköpostiin tuli viesti, jossa kerrottiin junavuoron olevan peruttu.

Perheen lomamatka peruuntui, kun VR perui junamatkat Kolariin.

Hermanni Kaartokallio varasi maaliskuussa matkat yöjunalla Kolariin ja takaisin. Tähtäimessä oli mennä heinäkuun alussa perheen kanssa Pohjois-Norjaan, josta majoitus oli jo varattu.

”Sähköpostiin kolahti viesti, että junasi on peruttu. Ilman mitään selityksiä”, Kaartokallio kertoo.

”Aika ikävää tämä on. Koko perheen loma jouduttiin perumaan.”

Kaartokallio kertoo ottaneensa yhteyttä VR:n asiakaspalveluun.

”He olivat yllättyneitä siitä, etten ollut saanut tietoa peruuntumisen syystä ja sanoivat, että yleensä sellaista tulee.”

Kaartokallion mukaan asiakaspalvelusta kerrottiin, että jossain saattaa olla ratatöitä. Tarkempaa tietoa Kaartokallio ei saanut. Kaartokallio ihmetteli myös sitä, että eikö VR tiedä ratatöistä etukäteen.

”Mietin, että jos haluaisimme lähteä tähän paikkaan, johon nyt emme päässeet, niin uskalletaanko varata junaa enää. Vaikuttaa siltä, että junat varataan hyvissä ajoin täyteen. Sitten ne vain perutaan, kun huomataan, että onkin ratatöitä. Vaikuttaa siltä, ettei kovin paljon asiakas kiinnosta.”

VR kertoo junien peruutusten johtuvan ratatöistä.

”Kun yöjunat tulevat myyntiin, emme tällöin vielä tiedä kaikkia Väyläviraston ratatöitä, jotka vaikuttavat liikennöintiin”, kommentoi Sinihannele Mesilaakso VR:n viestinnästä.

Mesilaakso kertoo, että tällä hetkellä yöjunamatkoja on saatavilla huhtikuun 2024 puoliväliin saakka.

”Voimme ikävä kyllä joutua myöhemmin perumaan joitakin vuoroja. Siinä vaiheessa, kun ratatyöt ja niiden ajankohdat ovat selvillä, emme enää myy juniin lippuja. Niille matkustajille, jotka ovat jo ehtineet varata matkan, lähetämme tiedon perumisesta”, Mesilaakso kertoo.

Hänen mukaansa Kolariin meneviä yöjunia on peruttu heinäkuun alussa parina päivänä ja muutamina viikkoina elo–lokakuussa.

”Tässä vaiheessa kaikki tiedossa olevat, peruttavat junat on otettu pois myynnistä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat