Poliisi otti 38 mielenosoittajaa kiinni, epäillään liikenteen häirinnästä

Poliisin mukaan Elokapinan mielenosoittajia epäillään liikenteen häirinnästä, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Elokapina katkaisi tie- ja raideliikenteen UPM Kymin tehtaalle.

Poliisi tiedottaa ottaneensa 38 mielenosoittajaa kiinni Kouvolassa Elokapinan mielenosoituksessa.

Elokapina järjesti maanantaina 22. toukokuuta mielenosoituksen Kouvolassa. Mielenosoittajat estivät liikenteen metsäyhtiö UPM:n tehtaan alueelle. Poliisin mukaan paikalla oli arvioilta noin 80 mielenosoittajaa, jotka olivat asettuneet tehtaalle vievälle junaradalle sekä kahdelle ajotielle.

”Poliisi voi puuttua mielenosoituksen kulkuun, jos se vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta, vaarantaa ihmisten turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle, vahinkoa omaisuudelle tai häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä, tai se on muutoin välttämätöntä sivullisten oikeuksien turvaamiseksi”, kertoo poliisioperaation johtamisesta vastannut komisario Kalle Heijari poliisin tiedotteessa.

Poliisin tiedotteen mukaan mielenosoittajien kanssa neuvoteltiin mielenosoituksen siirtämisestä sopivampaan paikkaan, pois liikenneväyliltä.

Tiedotteessa kerrotaan, että kokoontumislain mukaan poliisin oikeuksiin kuuluu yleisen kokouksen keskeyttäminen silloin, kun kokousta järjestettäessä toimitaan olennaisesti lainvastaisesti.

Heijari kertoo tiedotteessa, ettei mielenosoituksesta oltu ilmoitettu poliisille kokoontumislain edellyttämällä tavalla. Mielenosoitukseen osallistuneiden epäiltiin syyllistyneen liikenteen häirintään ja liikenneturvan vaarantamiseen, joten poliisi määräsi mielenosoituksen päättymään ja mielenosoittajia poistumaan paikalta.

Neuvottelut päättyivät tuloksetta. Tiedotteen mukaan poliisi antoi maanantaina kello 17 mielenosoittajille kirjallisen poistumiskäskyn. Mielenosoittajat eivät noudattaneet käskyä.

Tämän jälkeen poliisi ryhtyi poistamaan mielenosoittajia paikalta. Kaikkiaan poliisi otti kiinni 38 mielenosoittajaa. Iltakymmenen jälkeen liikenneväylät vapautuivat.

”Mielenosoittajien poistaminen alueelta meni poliisin näkökulmasta erittäin rauhallisesti ja asiallisessa yhteistyössä”, Heijari kertoo tiedotteessa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Salminen kertoo rikosilmoitusten käsittelyn jatkuvan epäiltyjen kuulemisella.

”Rautatiellä olleita epäillään liikenteen häirinnästä ja ajoradalla olleita liikenneturvallisuuden vaarantamisestä”, sanoo Salminen tiedotteessa.

Salmisen mukaan kiinniotetut ovat lisäksi syyllistyneet niskoitteluun poliisia vastaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat