Ukkoset paukkuneet suuressa osassa maata

Kovimmat sadekuurot ovat osuneet Pohjois-Pohjanmaalle.

Tiistai on ollut sateinen monessa paikassa.

Ukkoset ovat paukkuneet tiistaina suuressa osassa Suomea, ja sadekuurojakin on saatu. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että kovimmat sadekuurot ovat osuneet Pohjois-Pohjanmaalle, missä vettä on kertynyt enimmillään noin 15 millimetriä.

Ukkosta ja salamointia on koettu Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Lisäksi joitakin salamia on iskenyt myös Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä. Esimerkiksi Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla pelastuslaitos hälytettiin salamaniskun vuoksi, mutta siellä selvittiin säikähdyksellä.

Kaakosta maahan saapunut ukkos- ja sadealue heikkenee Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen yllä siten, että keskiviikosta tulee jo poutainen ja kesäisen lämmin päivä.

Helleraja ylittyi Suomessa maanantaina. Tiistaina hellerajaa tuskin saavutetaan, mutta edelleen osassa maata on noin 20 asteen lämpötiloja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat