Kulta-aarteen jahtaaminen johti katastrofiin – Poliisi kertoo tuhon mittasuhteet

Oriveden kaivoksen tyhjentäminen kesti reilut kaksi viikkoa. Maan alta nostettiin miljoonia kiloja ennustettua enemmän jätettä ja kiveä. Poliisi on tutkinut kaivoksen toimintaa vuodesta 2018, jolloin kaivoksen laiton kaatopaikka tuli viranomaisten tietoon.

Oriveden laittoman jäteluolan tyhjentäminen alkoi toukokuun alussa. Arkistokuva

Oriveden kaivoksen jäteluola on tyhjennetty. Kaivokseen laittomasti vuosikausia säilöttyä jätettä tyhjennettiin toukokuun alusta viime viikon lopulle saakka, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Joni Länsipuro.

”Luola on nyt totaalisen tyhjä.”

Kaivoksen omistaa australialaistaustainen Dragon Mining, joka osti alueen Outokummulta vuonna 2003. Jätettä on säilötty luolaan jo 1990-luvulla Outokummun omistuksen aikana. Luolan käyttö loppui vuonna 2016 ja kaivoksen toiminta 2019.

Poliisi on tutkinut kaivoksen toimintaa vuodesta 2018, jolloin kaivoksen laiton kaatopaikka tuli viranomaisten tietoon. Pirkanmaan ely-keskus on katsonut, että kyseessä on laiton kaatopaikka.

Kaivokseen on haudattu muun muassa putkia, akkuja, sähköjohtoja, muovia, öljyrättejä, öljytynnyreitä, räjähdeainepusseja, kahvipaketteja, haalareita ja öljynsuodattimia. Poliisi epäilee asiassa törkeää ympäristön turmelemista. Epäiltyjen määrää Länsipuro ei tarkenna. Poliisi tutkii, mitä ja kuinka paljon jätettä on, paljonko haudattu jäte on tuonut rikoshyötyä ja onko jäte pilannut muuta maata.

Aiemmin julkisuudessa on spekuloitu sillä, että luolaan olisi haudattu isojen työkoneiden osia ja jopa auto. Löytyikö tällaista jätettä?

”En voi mennä yksityiskohtiin, koska kuulustelut ovat vielä edessä. Mutta meille ei tullut mitään yllätyksiä, kaikki oli ennakkokäsityksen mukaista.”

Alustavien arvioiden mukaan 66–85 metrin syvyydessä sijaitsevassa luolassa olisi pitänyt olla noin puoli miljoonaa kiloa tyhjennettävää. Lopulta luolasta nostettiin ylös tavaraa seitsemän miljoonaa kiloa. Jätteen osuus tarkentuu myöhemmin, mutta suurin osa ylös nostetusta aineksesta on kaivoksen louhinnasta peräisin olevaa kiveä, Länsipuro sanoo. Yksi kaivoksesta ylös nostettu kivilohkare painoi pelkästään 11 000 kiloa.

Länsipuron mukaan luolasta nostettiin lopulta hieman vajaat 300 kuorma-auton lastia ylös tutkittavaksi. Alun perin arvioitiin, että määrä olisi noin 500 lastia. Poliisi tutki ja otti näytteitä jokaisesta kasasta. Osa roskasta oli ehtinyt jo maatua vuosien saatossa.

Jopa vuosikymmeniä maan alla seissyt jäte oli vetistynyt ja mädäntynyt. Poliisi ei lajittele jätettä tai päätä sen loppusijoituksesta, vaan asia on ely-keskuksen päätettävissä.

Seuraavaksi luolasta nostetut kasat seulotaan ja lajitellaan. Seulonta käynnistyi tiistaina, mutta sen kestosta ei ole vielä tietoa. Alun perin on arvioitu, että kaivoksella tehtävä seulonta kestäisi kesäkuun loppuun saakka. Rikoskomisario Länsipuron mukaan asian tutkinta valmistunee aikaisintaan syksyllä.

Oriveden kaivossaagaan liittyy myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin viranhaltijan maaliskuussa saama syyte törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syyte liittyy lausuntoihin, joita Tukes on antanut jäteluolan vaarallisuudesta. Poliisi on epäillyt, että viranhaltijan toiminnan takia Dragon Mining olisi voinut saada huomattavan suurta hyötyä. Rikosepäily tuli ilmi ympäristörikostutkinnan yhteydessä. Syyte käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Käsittelypäivä ei ole tiedossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat