Yhteiskuntatieteiden maisteri Emma-Leena Ovaskainen, 46, on nimitetty Helsingin Sanomien datasta ja designista vastaavaksi toimituspäälliköksi.
Ovaskainen siirtyy tehtävään Yleisradion audiovisuaalisesta kerronnasta vastaavan tuottajan tehtävästä, jossa hän kehitti Yleisradion journalistisia digipalveluita. Ennen Yleisradiota Ovaskainen on työskennellyt pitkään Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa. Helsingin Sanomissa hän on kehittänyt etenkin digitaalista kerrontaa ja verkon erikoisartikkeleita.
”Hesarissa on hienoa se, että lehti on onnistunut koko digitaalisen kehityksen ajan näyttämään Hesarilta. HS on aina tuntunut laadukkaalta ja viimeistellyltä. Jo pitkän aikaa lehdessä on arvostettu designia ja se on entistä suurempi voimavara myös digiaikana”, Ovaskainen sanoo.
Ovaskaisen mukaan laadukas ja viimeistelty ote on se, mistä hän aikoo pitää kiinni.
”Myös digitaalinen lehti pitää tehdä lukijalle ja lukijaa ajatellen. Aion pitää kiinni siitä, että meidän journalismimme on ymmärrettävää ja lisää ymmärrystä maailmasta. Visuaalisuus on olennaisen tärkeä osa tällaista journalismia. Näytetään todellisuus sellaisena kuin se on kuvan, äänen ja sanojen voimalla.”
Yhtenä lähitulevaisuuden tärkeänä kehityskohteena Ovaskainen pitää esimerkiksi videon käyttöä osana journalismia.
”Videon välityksellä lukija pystyy menemään paikan päälle ja olemaan osa uutista. Juuri nyt -tunteen luominen on tärkeää uutisessa, ja videolla on siinä tärkeä rooli. Syventävässä journalismissa taas voidaan uppoutua asioihin. Hesarissa on esimerkiksi myös vahvaa animaatio-osaamista, joka auttaa uutisten palastelemisessa ymmärrettäväksi.”
”Video on nuorelle yleisölle itsestäänselvyys. Kun koko median yhteinen haaste ja velvollisuus on saada nuoret kiinnostumaan journalismista, video on yksi keino tavoittaa heitä”, Ovaskainen sanoo.
Vapaa-aikansa Ovaskainen kertoo käyttävänsä vanhan juna-aseman korjaamiseen.
”Ostettiin neljätoista vuotta sitten ystäväporukalla viiden naisen asema, ja sen kunnostaminen on pääasiallinen harrastukseni. Korjaamisen lisäksi siellä vietetään paljon aikaa ja kutsutaan ystäviä kylään. Junat hyrskyttelee siitä yhä ohi säännöllisesti.”
HS:n vt. vastaava päätoimittaja Antero Mukka luonnehtii Ovaskaista monipuoliseksi digitaaliseksi osaajaksi.
”Ovaskaisella on digitaalisen osaamisen lisäksi vahvaa näkemystä myös printin tekemisestä. Tämän hetken mediamaisemaa kuvaa sisältöjen pirstoutuminen yhä pienemmiksi kanaviksi, kuten uutiskirjeiksi, podcasteiksi, pystyvideoiksi ja alasivustoiksi. Hesarin pitää olla visuaalisesti vahva ja omaleimainen kaikissa näissä kanavissa. Ovaskainen tuo tähän tarpeeseen mukaan hyvin laaja-alaisen ja pitkän osaamisen”, sanoo Mukka.
Ovaskainen aloittaa tehtävässään 19.6. Edellinen designista vastannut toimituspäällikkö Ari Kinnari nimitettiin aiemmin keväällä Sanoman designkeskuksen vetäjäksi.