Yliopistot peruvat virheellisesti valituilta opiskelupaikkoja, tiedottaa Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi.
Torstaina selvisi, että osa korkeakouluihin hakeneista on hyväksytty virheellisesti opiskelemaan. Syynä on Opetushallituksen ylläpitämässä Opintopolku-palvelussa ilmennyt valtakunnallinen vika.
Teknisen vian takia valituksi tuli opiskelijoita, joilla on jo ennestään korkeakoulututkinto.
Opetushallituksesta kerrottiin torstaina, että kullakin korkeakoululla on oikeus itse päättää, menettävätkö virheellisesti opiskelemaan hyväksytyt pyrkijät opiskelupaikkansa siinä tapauksessa, että heille on jo ehditty ilmoittaa korkeakouluun pääsystä.
Korkeakoulut julkistavat opiskelijoiden todistusvalinnan tulokset ensi viikon maanantaihin mennessä.
Unifin tiedotteessa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten virheellisiä päätöksiä korjataan eri tilanteissa:
1. Julkaisemattomista päätöksistä korjataan ensikertalaisuusstatus oikeaa vastaavaksi.
2. Niissä hakukohteissa, joissa todistusvalinta on varattu ainoastaan ensikertalaisille, korjataan jo tehdyt ja julkaistut päätökset. Näitä hakukohteita ovat esimerkiksi lääketiede, hammaslääketiede, oikeustiede, psykologia.
3. Niissä hakukohteissa, joissa todistusvalinta on tarkoitettu sekä ensikertalaisille että ei-ensikertalaisille ja todistusvalintapäätös on tehty ja julkaistu, päätöksen korjaamista tarkastellaan tapauskohtaisesti. Jos virheellisesti valittuja hakijoita päädytään hyväksymään, yliopistojen tulee toteuttaa tämä niin sanotulla ylitäytöllä. Tämä tarkoittaa sitä, että aloituspaikkojen määrää lisätään eli enemmän opiskelijoita hyväksytään.
Esimerkiksi Tampereen yliopisto kertoo tiedotteessaan, että ensikertalaisia hakijoita oli virheellisesti 250 sellaisissa hakukohteissa, joissa paikkoja varataan ensikertalaisille. Virheellisen tiedon perusteella hyväksyttyjä on kaksi. Molemmat näistä ovat kansanterveystieteen hakukohteessa, jossa todistusvalintaa ei ole varattu pelkille ensikertalaisille. Yliopisto kertoo korjaavansa tilanteen nostamalla aloituspaikkojen määrää kahdella.