Mies kuoli pahoin­pitelyn jälkeen, poliisi vapautti kaikki epäillyt

Asunnosta löytyi kuollut mies, jota oli pahoinpidelty. Oikeuslääkärin alustavan arvion mukaan kuolema ei todennäköisesti kuitenkaan johtunut pahoinpitelystä.

Poliisi tutkii Lappeenrannan Joutsenossa lauantain vastaisena yönä yksityisasunnossa tapahtunutta miehen kuolemaa. STT:n mukaan mies oli 60-vuotias.

Uhri löytyi kuolleena asunnosta lauantaiaamuna. Muut asunnossa yöpyneet olivat huomanneet miehen kuolleen.

Asiasta kertoi aiemmin Joutseno-lehti.

Aiemmin poliisi kertoi tutkivansa tapausta henkirikoksena. Kaksi oli vangittuna epäiltyinä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Nyt poliisi kertoo, että oikeuslääkäriltä saadun alustavan arvion mukaan miehen kuolema ei todennäköisesti aiheutunut pahoinpitelystä, vaikkakin häntä on erittäin todennäköisesti pahoinpidelty ennen kuolemaansa.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Miehen kuolema ei poliisin mukaan liity toiseen Joutsenossa tutkittavaan henkirikokseen.

Vuonna 1996 syntynyt mies löytyi kuolleena leipomon pihalta viime viikon lopulla. Uhriin oli kohdistettu voimakasta väkivaltaa. Taposta epäillään neljää miestä.

Oikaisu 26.5. kello 18.05: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, Joutseno-lehti kertoi asiasta ennen Uutisvuoksea.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat