Maritta Tarvonen-Jarvan äiti sterilisoitiin vuonna 1956, koska hän oli kuuro.

Riistetty hedelmällisyys

Maritta Tarvonen-Jarvan äidille määräys sterilisaatioon tuli heti vauvan syntymän jälkeen.


18.4. 2:00 | Päivitetty 18.4. 9:09

Määräys sterilisaatioon tuli heti synnytyksen jälkeen. Saara Korhosen oli matkustettava sairaalaan vauva kainalossaan. Yhteiskunta ei halunnut hänen synnyttävän enempää.

Vuosi oli 1956, eikä kainalossa matkustanut vauva, nyt 65-vuotias Turussa asuva Maritta Tarvonen-Jarva, saanut koskaan sisaruksia.

Saara Korhonen sterilisoitiin, koska hän oli kuuro ja halusi avioitua toisen kuuron kanssa. Avioliiton ehdoksi asetettiin sterilisaatio.

”Äiti häpesi tapahtunutta. Hänen hedelmällisyytensä riistettiin, eikä hän voinut synnyttää enempää. Hän oli haaveillut kolmesta lapsesta. Haaveet tuhottiin”, kertoo Tarvonen-Jarva.

Suomessa sterilisoitiin rotuhygieenisestä syystä kaikkiaan 7 530 ihmistä, lähinnä naisia, vuodesta 1935 vuoteen 1970 voimassa olleen sterilisointilain aikana.

Laki oikeutti tekemään sterilisaation pakolla ilman sterilisoitavan suostumusta. Väitöskirjan rotuhygieniasta tehnyt Siirtolaisuusinstituutin dosentti Markku Mattila sanoo, että rotuhygieenisin syin tehdyistä sterilisaatioista lähes 60 prosenttia oli pakkosterilisaatioita.

Rodunjalostukseen tähtäävää työtä ajateltiin tehtävän kansakunnan parhaaksi. Jälkeläisten laadun varmistamisen katsottiin hyödyttävän koko väestöä.

Pakkosterilisoinnin kohteeksi joutuivat esimerkiksi kehitysvammaiset, epileptikot ja erilaisia mielenterveyden häiriöitä sairastavat.

”Määrät kasvoivat 1950-luvulla, koska lain mukaan mielisairaaloissa lääkärin piti potilasta vapauttaessaan aina erikseen harkita, onko syytä käynnistää sterilisaatioprosessi”, sanoo Mattila.

Sterilisointipyyntöjen määrä vaihteli sairaaloittain. Lääkintöhallituksessa esitykset menivät Mattilan mukaan läpi lähes poikkeuksetta.

Kuurot jätettiin lain ulkopuolelle, mutta käytännössä myös kuuroja pakkosterilisoitiin.

Usein kuuron oli pakko suostua sterilisointiin saadakseen avioliittoluvan. Sterilisointilain lisäksi voimassa oli avioliittolaki, jonka mukaan syntymäkuurot eivät saaneet avioitua keskenään kuin presidentin luvalla.

Maritta Tarvonen-Jarvan äidin oli suostuttava sterilisaatioon saadakseen luvan avioitumiseen.

Tarvonen-Jarvan vanhemmille Saara Korhoselle ja Toivo Tarvoselle avioliittolaki tuli järkytyksenä.

”Pappi sanoi, ettei hän lain mukaan voi vihkiä, koska molempien suvuista löytyi kuuroutta. Äiti oli jo raskaana, odotti minua. Susiparina eläminen ilman avioliittoa oli siihen aikaan hirveä häpeä”, sanoo Tarvonen-Jarva.

Papin tukemana vanhemmat hakivat avioliitolleen presidentin lupaa. Anomukseen liitettiin raskaustodistus. Myös sterilisaatioon oli suostuttava luvan saadakseen.

Sterilisointimatkan jälkeen lupa saatiin ja Tarvonen-Jarvan vanhemmat vihittiin. Kotona pidetyssä pienessä tilaisuudessa kastettiin samalla Tarvonen-Jarva.

Kuuroille tehdyt pakkosterilisaatiot ja -abortit nostetaan esiin myös tuoreessa Viitotut muistot -raportissa, jossa on Helsingin yliopiston johdolla selvitetty kuuroihin ja viittomakielisiin kohdistuneita vääryyksiä. Selvityksen myötä käynnistyi hallitusohjelman mukainen valtiollinen sovintoprosessi kuurojen ja viittomakielisen yhteisön kanssa.

Selvityksessä haastatellut kuurot kertoivat, että jossain tapauksessa sterilisaatio oli tehty asianomaisen tietämättä esimerkiksi leikkauksen yhteydessä.

Naiselle oli myös saatettu syöttää lääkkeitä, jotka aiheuttivat raskauden keskeytymisen. Tutkimukseen osallistujat kertoivat tapauksista, joissa heidän läheisilleen oli tehty abortti tai sterilisaatio ilman, että asiasta oli kerrottu henkilölle itselleen.

Tutkimukseen osallistuneet kertoivat, että kuuroa oli painostettu sterilisaatioon lasten saamisen jälkeen etenkin, jos tämä oli synnyttänyt kuuron lapsen.

Koska viittomakieli oli siihen aikaan käytännössä kielletty eikä ollut tulkkauspalvelua, kuurot olivat epätietoisia siitä, mitä heille tapahtuu, eivätkä osanneet puolustautua.

Sterilisaatiosta saattoivat päättää myös vanhemmat lapsensa puolesta. Helsingin yliopistossa aiheesta väitöskirjaa tekevä tutkija Maija Koivisto kertoo, ettei sterilisaation kohde välttämättä aina tiennyt, mitä hänelle on tehty.

”Kun kuuro pariskunta on mennyt naimisiin, he ovat voineet ihmetellä, miksi ei synnykään lapsia. Syynä on voinut olla tietämättä tehty sterilisaatio”, kertoo Koivisto.

Raportin koonnut Helsingin yliopiston apulaisprofessori Hisayo Katsui korostaa, että naiset yleensä kokivat, ettei heillä ollut valinnanmahdollisuutta.

”Kuurojenpapit ja -diakonissat tulkkasivat, ja usein he päättivät asiat kuurojen puolesta”, sanoo Katsui.

Sterilisaation kokeneet eivät välttämättä tienneet, että sterilisointilaissa ei ollut mainintaa kuuroudesta. Osa luuli, että sterilisaatio tehtiin avioliittoluvan saamiseksi. He eivät tienneet, ettei tällaista lainkohtaa ollut.

Tarvonen-Jarvalle äidin pakkosterilisaatio selvisi vasta isompana. ”Lapsena pyysin pikkusiskoa tai -veljeä, mutta vasta myöhemmin äiti kertoi, mistä syystä en sitä saanut.”

Tarvonen-Jarvan vanhemmat ovat kuolleet. Hänellä itsellään on kaksi poikaa, molemmat kuuroja.

”Poikien kanssa olemme keskustelleet tapahtuneesta ja siitä, miksi heillä ei ole serkkuja. Pakkosterilisaatio on vaikuttanut moneen sukupolveen”, sanoo Tarvonen. Jarva.

Kuurojen yhteisön sisällä pakkosterilisaatioista ja -aborteista ei ole puhuttu avoimesti.

HS kirjoitti Oulun kuurojen koulussa lapsille 1960-luvulla tehdyistä ”kuulonparannusleikkauksista”, joista on keskusteltu yhteisössä vasta ihan viime vuosina.

Koivisto sanoo, että pakkosterilisointien ja -aborttien kohdalla tilanne on samanlainen.

”Kun operaatio on tehty, asiasta ei ole sen jälkeen keskusteltu eikä kysymyksiin ole vastattu. Kun kaikki on ollut epäselvää, kuurot eivät ole osanneet sanoittaa omaa traumaansa”, kuvaa itsekin kuuro ja viittomakielinen Koivisto.

Pakkosterilisointi- tai aborttikokemuksen kanssa on jääty yksin, ja siitä on Koiviston mukaan usein seurannut häpeää ja itsesyytöksiä.

Helsingin yliopiston apulaisprofessori Hisayo Katsui kertoo, että tulkkeina toimineet kuurojenpapit ja -diakonissat päättivät asiat usein kuurojen puolesta.

”On voitu miettiä, onko itse tehnyt jotain väärin, kun ei ole voinut puolustautua. On jäänyt ahdistusta ja katkeruutta, huolta omasta terveydestä”, kuvaa Koivisto.

Tarvonen-Jarvan äiti vaikeni sterilisaatiostaan vuosikymmeniä.

”Vanhemmiten hän rupesi puhumaan siitä avoimemmin. Se oli ikävimpiä asioita, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänen fyysiseen koskemattomuuteensa oli kajottu, ja se oli äidille paha asia, yhä pahempi mitä vanhemmaksi hän tuli”, Tarvonen-Jarva kuvaa.

Kuuroja painostettiin sterilisointeihin ja abortteihin aina 1960-luvun loppuun asti. Kaikkiaan sterilisointilain aikana Suomessa sterilisoitiin pakotettuna arviolta alle 20 kuuroa naista.

”Yleensä steriloitavaksi joutui nainen. Ajateltiin, että naista ja hänen seksuaalisuuttaan ja lisääntymistään on helpompi kontrolloida kuin miehen”, toteaa Koivisto.

Kokonaan taakse jäänyttä historiaa eivät pakkosterilisaatiot tai eri tavoin vammaisiin liittyvä lisääntymisen sääntely ole vieläkään.

Yhä viime vuosikymmeninä Suomessa on Koiviston mukaan pakkosterilisoitu kehitysvammaisia ihmisiä.

”Täysin historiassa pakkosteriloinnit eivät ole. On joitakin tapauksia, joissa henkilö ei ole täysin ymmärtänyt, mitä on tapahtunut, kun hänet on steriloitu. On myös surua siitä, ettei steriloitavaksi olisi haluttu vaan olisi haluttu lapsia. Selvästikään tietoa ja selkeitä perusteita ei aina ole saatu”, kuvaa Koivisto.

Tutkimusaineiston perusteella kuuroihin kohdistuvaa, perheen perustamiseen ja lisääntymiseen liittyvää sääntelyä on edelleen nykypäivän Suomessa.

Katsuin mukaan sääntely voi tulla esiin esimerkiksi silloin, kun terveydenhuollon tai sosiaalitoimen työntekijä saattaa epäsuorasti tuoda esiin puheessaan, ettei tue kuuroja henkilöitä vanhemmuuteen.

”Haastateltava kertoi meille esimerkiksi, että hänen raskauttaan oli neuvolassa kyseenalaistettu. Häneltä oli tiedusteltu, haluaako hän oikeasti kuuron lapsen”, kuvaa Katsui.

Toinen kuuro haastateltava oli hakeutunut lapsettomuushoitoon, jossa hänelle oli myönnetty hoitoa sillä perusteella, ettei hänen kuuroutensa ole perinnöllistä.

”Hän jäi miettimään, että jos kuurous olisi ollut perinnöllistä, olisiko hoitoa saanut”, Katsui sanoo.

Tarvonen-Jarvan mielestä Suomessa ollaan hyvää vauhtia menossa kohti kuurojen parempaa asemaa yhteiskunnassa.

”Itseltäni kysyttiin abortin mahdollisuutta ensimmäisessä raskaudessa ja ehdotettiin sterilointia toisen lapsen jälkeen. Tänä päivänä en usko, että kuurot perhettä perustaessaan kohtaavat samanlaisia haasteita kuin ennen. Aika on erilainen”, sanoo Tarvonen-Jarva.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat