”Nyt ollaan pohjalla” – Asukkaat kertovat turkulaisesta palvelutalosta, jossa osa vähentää jo vedenjuontia, jottei vessakäyntiä tarvitsisi pyytää

Edes viranomaisten tehovalvonta ei ole lopettanut jatkuvia väärinkäytöksiä vammaisten asumispalveluja tarjoavassa Validiassa, sanovat Helsingin Sanomien haastattelemat asukkaat ja työntekijät.

Osa Validian turkulaisista asiakkaista on tyytymättömiä saamaansa hoitoon. Heidän mukaansa työvoimapula vaarantaa potilasturvallisuuden.

30.4. 2:00 | Päivitetty 30.4. 7:29

”Tilanne on ihan täysin absurdi”, kuvailee Turun Validia-talon entinen työntekijä.

Hän irtisanoutui työstään alkuvuonna, lähes kymmenen vuoden työuran jälkeen. Hän kertoo, että ei enää sietänyt jatkuvaa henkilöstöpulaa ja huonoa johtamista.

”Asiakkaat eivät saa ruokaa tai lääkkeitään eivätkä pääse vessaan tai suihkuun.”

Hänen mukaansa potilaiden turvallisuus vaarantuu päivittäin.

Invalidiliiton omistama Validia tarjoaa asumispalveluja vaikeasti vammaisille useissa palvelutaloissaan ympäri Suomen. Helsingin Sanomat on haastatellut Turun-yksikön työntekijöitä ja asukkaita. Haastatteluja tehtiin lähes kymmenen. HS ei avaa haastateltavien henkilöllisyyttä. Haastateltavat pelkäävät, että kritiikki saattaisi vaikuttaa heidän työ- tai hoitosuhteeseensa.

Kaikki haastatellut kertovat, että pitkään jatkunut alimiehitys on johtanut vakaviin laiminlyönteihin.

”Väkeä on niin vähän, että et ehdi tehdä edes aamupesuja kierroksella. Kaikkia ei edes nosteta sängystä aamuisin. Tiedän, että osa asukkaista on vähentänyt veden juomista, ettei tarvitsisi pyytää vientiä vessaan, koska kukaan ei ehdi auttamaan”, irtisanoutunut nainen kertoo.

Toinen, edelleen Validiassa työskentelevä nainen sanoo, että ainakin pari kertaa liikuntakyvytön asukas on unohtunut vessaan tunneiksi.

Samankaltaisia ongelmia nousee esiin useissa haastatteluissa. Suurin syy ongelmiin on työntekijäpula. Työntekijöiden mukaan on tavallista, että esimerkiksi aamuvuoroissa on vain puolet hoitajamitoituksen edellyttämistä työntekijöistä. Huonoina päivinä vahvuus voi olla tätä pienempi.

Validia on ollut otsikoissa aiemminkin. Turun Sanomat kertoi Turun yksikön henkilöstöpulasta vuonna 2016. Tuolloin Validia kertoi palkkaavansa lisäväkeä. Valitukset eivät loppuneet. Vuonna 2019 sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira kertoi saaneensa Validiasta useita kanteluja vuodesta 2017 lähtien.

Tarkastusten perusteella Valvira katsoi, että useissa Validian yksiköissä oli todettu ”asiakasturvallisuutta vaarantavia epäkohtia”. Lokakuussa 2020 Valvira totesi, että kehotuksista huolimatta Validia ei ollut korjannut toimintaansa riittävällä tavalla. Virasto aloitti Validiaa koskevan tehovalvontajakson.

”Tuolloin havaittiin epäkohtia esimerkiksi omavalvonnassa. Mutta yksiköissä oli myös liian vähän henkilöstöä. Lisäksi vastuuhenkilöiden tehtävät oli osittain määritelty epäselvästi. Lääkehuollossa oli puutteita, kuten myös avustavan henkilöstön tehtävänkuvissa”, luettelee Valviran sote-osaston ryhmäpäälllikkö Kirsti Tolonen.

Valvira jatkoi valvontaansa, kunnes se päätettiin viime joulukuun alussa. Tuolloin loppuraportissaan Valvira totesi, että Validia oli ryhtynyt parantamaan toimiaan mutta toiminnan kehittämistä pitää edelleen jatkaa.

"Kaikkia ei edes nosteta sängystä aamuisin. Osa asukkaista on vähentänyt veden juomista, ettei tarvitsisi pyytää vientiä vessaan, koska kukaan ei ehdi auttamaan.”

Valviran valvontajakson päätyttyä Validia kertoi uudesta strategiastaan. Se haluaa "rakentaa Suomesta maailman parhaan maan vammaisille ja vammautuneille”.

Osa työntekijöistä ja asukkaista on sitä mieltä, että valvontajakso ei tuonut käytännön työhön lainkaan parannuksia. Heidän mukaansa ongelmista on kanneltu viranomaisille myös valvonnan päätyttyä.

Tämän vahvistaa Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi) ylitarkastaja Terhi Tanner. Hänen mukaansa avi käynnisti Turun Validia-taloa koskevan valvonnan jo joulukuussa, vain pari viikkoa Valviran valvontajakson päättymisen jälkeen. Toimet ovat kesken, joten Tanner ei voi kommentoida asiaa tarkemmin.

Asukkailla ja työntekijöillä on mennyt usko siihen, että viranomaisvalvonta toisi todellista parannusta asioihin.

”Tilanne ei ole muuttunut paremmaksi. Ihmettelen, mitä virkaa on valvovilla viranomaisilla. Yksikään taho ei voi sanoa, ettei tietäisi, mikä täällä on tilanne”, sanoo eräs pitkään talossa ollut työntekijä.

Osa sanoo, että valvontajakson aikana asiat olivat paremmin mutta alkoivat tämän vuoden alussa heikentyä nopeasti.

”Nyt ollaan pohjalla. Henkilökuntaa ei ole koskaan ollut niin vähän kuin nyt. Heti kun täällä ei tehty Valviran tutkimuksia, tilanne meni alas kuin lehmän häntä”, kuvaa eräs pitkäaikainen asukas.

Hän kertoo joutuneensa ”tappelemaan” suihkuun pääsystä. Hoito-ohjelman mukaan hänet pitäisi auttaa suihkuun kahdesti viikossa, mutta vähintään toinen kerta jää usein toteutumatta.

Toinenkin asukas kuvailee nykyistä työntekijäpulaa ”pohjanoteeraukseksi”. Hän kertoo pahimmillaan odottaneensa iltapäivään saakka, että hoitajat tulevat auttamaan hänet ylös vuoteesta.

Yhden hoitajan mukaan kiireessä asukkailta jää ruokailuja väliin.

”Joskus käy niin, että asukas syö päivällisen kello 17, ja seuraavan kerran hän saa ruokaa seuraavana päivänä kello 11”, hoitaja kertoo.

Hänen mukaansa toisinaan asukkaita syötetään sängyssä, koska paikalla ei ole hoitajia nostamaan heitä pyörätuoliin.

HS haastatteli useita Validian Turussa toimivan yksikön työntekijöitä ja asukkaita.

Validian liiketoimintajohtaja Mari Sundberg sanoo tunnistavansa osan ongelmista. Hänen mielestään ongelmilla on kaksi juurisyytä: koko maata riivaava hoitajapula ja koronaepidemia.

”Etenkin vuoden alussa omikronvariantti veti meiltä aika lailla jalat alta henkilökunnan osalta. Pystyimme suojaamaan asukkaat erinomaisesti. Heihin kohdistui tosi vähän tartuntoja. Sen sijaan henkilökuntaa oli sairastumisten ja karanteenien vuoksi todella paljon pois.”

Hän kiistää, että asiakkaita olisi jäänyt heitteille.

”Esimerkiksi huhtikuussa meillä on 99,3 prosenttia kaikista palvelutapahtumista tuotettu normaalin odotusajan puitteissa, eli isoja viivästymisiä ei ole ollut. Mutta luonnollisesti, jos henkilökuntaa joutuu jäämään sairastumisten vuoksi pois, sijaiset saadaan yleensä vasta esimerkiksi iltavuoroon.”

Sundbergin mukaan tehtäviä joudutaan priorisoimaan, jos henkilökuntaa on paljon poissa. Esimerkiksi lääkehoito ajaa suihkuun pääsyn edelle. Hänen mukaansa suihkutuksia ei ole kuitenkaan peruttu vaan siirretty. Tämä on jyrkässä ristiriidassa Turun henkilökunnan ja asukkaiden kertoman kanssa.

Hoitajien riittävyyttä koskevan kysymyksen vastaukseen Sundberg asettelee sanansa tarkoin. Hänen mukaansa toimiluvan mukaiseen hoitajamitoitukseen ”pääsääntöisesti suunnitelmissa päästään”. Se tarkoittaa, että työvuorolistassa väkeä on riittävästi. Toteutumaa hän ei arvioi mutta korostaa, että Turussa ”suunta on ollut hyvä”.

Pitkäaikainen asukas korostaa, että työntekijät tekevät parhaansa. Heitä vain harvoin on riittävästi.

Sundbergin mukaan Validiassa on viime aikoina panostettu etenkin johtamisen kehittämiseen. Ihan lähipäivinä yrityksessä on alkamassa esihenkilöille suunnattu vuoden mittainen lisäkoulutus. Lisäksi Turussa on järjestelty uudelleen tukipalvelutyötä ja otettu käyttöön uusi vuoromestarijärjestelmä. Sen tarkoitus on varmistaa, että hoitaja ei joudu vastaamaan päivystyspuhelimeen ollessaan asiakkaan luona.

”Ja oppisopimushenkilöiden ohjaukseen palkattiin projektityöntekijä vuoden loppuun asti”, Sundberg luettelee.

Tehovalvonnassaan Valvira kiinnitti huomiota hoitajapulan ohella etenkin Validian omavalvontaan. Validian laatujohtaja Riikka Haahtela kertoo nyt, että Validia on toteuttanut verkossa toimivan palautekanavan, jossa kuka tahansa voi raportoida epäkohdista. Työntekijöiden oma palautekanava on tarkoitus avata lähiaikoina.

Herää kysymys, miksi toimia tehdään vasta nyt, vaikka viranomaiset ovat olleet huolissaan Validian tilanteesta jo vuosikausia.

Haahtela ja Sundberg korostavat, että työvoiman suuri vaihtuvuus on koko hoiva-alaa riivaava ongelma. Heidän mukaansa Validiassa hoidetaan haastavia potilaita eikä työ suinkaan ole helppoa. Monilla uudistuksilla henkilökunnan pysyvyyttä yritetään kuitenkin parantaa.

Haahtela kertoo, että Validia myös on palkannut 50 hoitajaa Filippiineiltä. He saapuvat Suomeen ensi syksynä. Merkittävä osa heistä sijoitetaan Turkuun. Osa asukkaista kertoo, että Validiassa on jo totuttu kansainvälisiin työntekijöihin.

”Meillä on hoitajia ainakin Nepalista, Vietnamista, Syyriasta, Irakista, Kosovosta, Virosta, Ruotsista ja Thaimaasta”, yksi pitkäaikainen asukas luettelee ja korostaa, että työntekijät tekevät parhaansa. Heitä vain harvoin on riittävästi.

Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat