Lukuisista laiminlyönneistä kritisoitu hoivayritys sai tehovalvonnassa puhtaat paperit – Sitten valvova virkamies palkattiin saman yhtiön johtoon

Validia palkkasi Valvirasta virkamiehen, jonka tehtävänä oli valvoa yrityksen lukuisia laiminlyöntejä. Työntekijöiden mukaan valvonta oli tehotonta.

Invalidiliiton omistama Validia tarjoaa vammaisten asumispalveluja ympäri Suomen. Useat Turun yksikön työntekijät ja asukkaat ovat kertoneet HS:lle epäkohdista yrityksen toiminnassa.

30.4. 15:09 | Päivitetty 4.5. 8:42

Maaliskuun alussa hoivapalveluyritys Validia tiedotti palkanneensa uudeksi kehityspäällikökseen hallinto- ja yhteiskuntatieteiden maisterin Sari Vuorilammen. Tammikuun puoliväliin saakka hän oli työskennellyt sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa Valvirassa. Siellä hän ylitarkastajana vastasi vammaispalvelujen ja kehitysvammahuollon valtakunnallisesta valvonnasta.

Nimitysuutinen kerrottiin tasan kolme kuukautta sen jälkeen, kun Valviran Validiaan kohdistama tehovalvontajakso päättyi. Vuorilampi oli Valvirassa tiiviisti mukana Validian valvonnassa. Validian hakuilmoitus uuteen johtotehtävään oli julkaistu päivää ennen kuin valvontajakso päättyi.

HS kertoi aiemmin lauantaina Validiaan kohdistuvista laiminlyöntisyytöksistä. Lukuisat Validian turkulaisen yksikön työntekijät ja asukkaat kritisoivat kovin sanoin yrityksen toimintaa ja kyseenalaistivat Valviran valvontatoimien tehon. Useat haastateltavat pitivät myös epäilyttävänä sitä, että valvonnasta vastaava virkamies löytyikin yhtäkkiä Validian johtoportaasta.

”Valvira katsoo asiassa saadun kokonaisselvityksen perusteella, että Validia Oy on asumispalveluissaan ryhtynyt oikeansuuntaisiin toimenpiteisiin Valviran 6.10.2020 antaman määräyksen noudattamiseksi”, Valviran ratkaisussa todettiin joulukuun alussa. Vuorilampi toimi asiassa esittelijänä.

Alle kaksi viikkoa tämän jälkeen Lounais-Suomen aluehallintovirasto joutui aloittamaan omat valvontatoimensa Validian turkulaisessa yksikössä. Ne ovat edelleen kesken.

Nimityskuviosta tekee entistä oudomman se, että Vuorilampi ei suinkaan ole eronnut Valvirasta. Tammikuun puolivälissä hän jättäytyi Valvirasta virkavapaalle ja siirtyi Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon. Virkavapaa jatkuu, vaikka Vuorilampi on nyt Validian palkkalistoilla. Tämän vahvistaa Vuorilammen esimies, Valviran sote-osaston ryhmäpäällikkö Kirsti Tolonen.

Tolonen ei asiaa kommentoi, mutta HS:n tietojen mukaan ylitarkastajan loikka valvottavan palvelukseen herätti Valvirassa ihmetystä. Hänellä ei ollut sopimuksessaan karenssipykälää, joka olisi rajoittanut siirtymistä. Toisaalta Valvirassa on arvioitu, että hänellä ei pitäisi olla sellaista sisäpiiritietoa, jota Validia voisi hyödyntää epäreilulla tavalla. Tolonen myöntää, että tapauksen jälkeen Valvirassa on keskusteltu, olisiko karensseille tarvetta.

”Olemme kyllä sitä pohtineet, mutta en tiedä olisiko sellaista mahdollista edes asettaa virkamiehelle”, Tolonen sanoo.

Validian toimitusjohtajana toimii entinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok). Vuonna 2016 Rädyn loikka Helsingin apulaispormestarin tehtävästä Terveystalon johtajaksi herätti arvostelua. Julkisuudessa pidettiin ongelmallisena, että Rädyllä oli pormestarina sisäpiiritietoa sote-valmistelusta ja Helsingin kaupungin hyvinvointipalvelujen hankinnasta. Kriitikoiden mukaan Terveystalo voisi saada epäreilua kilpailuetua. Apulaispormestarina Rädyllä ei ollut karenssiaikaa ennen siirtymistään Helsingille palveluja myyvän yrityksen leipiin.

Räty erosi Terveystalon julkisten palvelujen johtajan tehtävästä loppuvuodesta 2020. Tammikuussa 2021 hänet nimitettiin Validian toimitusjohtajaksi.

Laura Räty toimi sosiaali- ja terveysministerinä vuosina 2014–2015.

Räty kertoo HS:lle sähköpostitse, ettei tiennyt Vuorilammen virkavapaasta kun tämä palkattiin töihin Validiaan.

”Meillä oli avoin tehtävä, johon tuli paljon hakemuksia ja Vuorilampi valikoitui osaamisensa ja taustansa ja opintojensa vuoksi. Hän on aiemminkin ollut vastaavissa kehittämistehtävissä sekä juuri tehnyt aiheeseen liittyvän gradun vuonna 2021.”

Samaa sanoo Validian laatujohtaja Riikka Haahtela. Hän on Vuorilammen esimies. HS pyysi Validiasta myös Vuorilammen haastattelua, mutta sitä ei saatu.

Haahtelan mukaan Vuorilampi ei ollut mukana kehityspäällikkörekrytoinnissa vielä siinä vaiheessa, kun tämä oli päättämässä Validiaa koskevan valvonnan lopettamisesta. Se siis tapahtui viime joulukuun alussa. Haahtelan mukaan Validia oli yhteydessä Vuorilampeen tammikuun lopussa. Tuolloin Vuorilampi oli jo lähtenyt Valvirasta virkavapaalle.

”Hän on siirtynyt meille Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta eikä tässä ole mitään erityistä. Hän on meillä töissä asiantuntijaroolissa”, Haahtela sanoo.

Haahtelan ja Rädyn mukaan virkavapaajärjestelyt ovat Vuorilammen ja Valviran välinen asia.

”En näe, että millä tavalla ne liittyisivät tähän”, Haahtela sanoo.

Hänen mukaansa Vuorilampi ei ole tekemisissä Valviraan liittyvien valvonta-asioiden kanssa, Haahtela painottaa.

”Mikäli Vuorilampi palaisi Validiasta Valviraan, olisi hän toki pitkään jäävi yhtiötä koskevissa asioissa.”

Oikaisu 4.5.2022 klo 8.42: Jutussa oli mainittu virheellisesti Sari Vuorilammen koulutukseksi hoitotieteen maisteri. Hän on kuitenkin hallintotieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat