Yhden taideteoksen siirtäminen varastoon maksaa yli 100 000 euroa Turussa – Kukaan ei tiedä, mitä teokselle tapahtuu

Turun sataman vanhasta matkustajapaviljongista irrotetaan parhaillaan freskoa, joka muutoin jäisi purettavan talon jalkoihin. Siirrossa avainasemassa on pahanhajuinen jänisliima.

Kun freskon pintaan sivellyt useat jänisliimakerrokset, japaninpaperit ja kankaat ovat kuivuneet viikonlopun yli, palaset irrotetaan seinästä ja siirretään alas jatkokäsittelyyn. Turun kaupungin museopalvelujen taidekonservaattori Emilia Kallinen ojentaa arvokasta palasta ja Anna-Maija Kuitunen-Lammilalle (vas.), Liisa Helle-Wlodarczykille ja Helena Salolle (edessä).

11.4. 14:18

MITEN saadaan irrotettua paksuun kiviseinään tehty seinämaalaus, jos ei haluta säästää koko kiviseinää?

Tätä on jouduttu pohtimaan Turun museokeskuksessa, sillä Turun sataman entinen matkustajapaviljonki on pian jäämässä lekan alle. Purettavan rakennuksen seinässä on lähes neljänkymmenen neliön kokoinen seinämaalaus, jota pidetään kulttuurihistoriallisesti ja taiteellisesti niin arvokkaana, että se halutaan säilyttää.

TAIDEMAALARI Hilkka Toivola (1909–2002) maalasi suurikokoisen Portti itään ja länteen -nimisen freskonsa vuonna 1957.

Seinässä tiukasti istuvan freskon irrottamiseen on olemassa kolme tekniikkaa, joista yksi on ottaa koko seinä talteen.

”Tämä seinä painaa 22 tonnia, joten siihen emme lähteneet”, sanoo pääkonservaattori Mats Sjöström Turun kaupungin museopalveluista.

Taidekonservaattori Emilia Kallinen muistuttaa, että ongelmaksi olisi koitunut paitsi irrotettujen kiviseinän osien kuljetus pystyasennossa, myös teoksen säilytys sekä mahdollisen uuden sijaintipaikan löytäminen.

Nyt suurikokoista freskoa irrotetaan strappo-tekniikalla, joka irrottaa ainoastaan seinämaalauksen uloimman kerroksen eli käytännössä repii freskon pigmentit seinästä.

Taidekonservaattori Emilia Kallinen näyttää, miten strappo-menetelmä on tarttunut uuteen pintaan. Seinässä on jäljellä väriä, jota on siirtynyt jänisliiman kutistuessa myös japaninpaperille. Konservaattoreiden mukaan oli hieman yllättävää, että seinään jää näinkin paljon alkuperäistä taideteosta jäljelle.

Työssä avainasemassa ovat jäniksen nahoista keitetty liima sekä japaninpaperi. Taidekonservattori Liisa Helle-Wlodarczyk Konservointi Helle -konservointipalvelusta kertoo, että seinällä olevan freskon pinnalle lätkitään kerroksittain jänisliimaa ja japaninpaperia, lopuksi myös suodatinkangasta ja pellavakangasta.

Tällä tavalla kerrostamalla maalauksen päälle syntyy riittävän tukeva uusi pinta, johon jänisliima kuivuessaan imaisee alkuperäisen teoksen pigmentit.

”Tätä menetelmää käytetään vain äärimmäisessä hädässä, esimerkiksi nyt, kun rakennusta uhkaa purkutyö. Strappo-menetelmä on destruktiivinen ja jopa kaksikymmentä prosenttia teoksesta vaurioituu siirron aikana”, Sjöström kertoo.

Jänisliimakerroksia tulee poistettavalle pinnalle Helle-Wlodarczykin laskujen mukaan yhteensä yhdeksän.

Jäniksen nahoista keitettyä ja sen jälkeen kuivattua jänisliimaa onkin kulunut paljon. Nyt, kun poistotyö on jo melkein valmis, se on ehtinyt imeä jänisliimaa jo yli 35 kiloa.

”En yhtään osaa sanoa, montako jänistä tähän määrään on tarvittu.”

Jänisliima tulee Suomeen rakeina (vas.), jonka jälkeen siihen sekoitetaan hunajaa, vettä, etikkaa ja häränsappea. Seos lämmitetään, jotta se olisi notkeaa sivellä.

Jänisliimaan on sekoitettu viikkojen aikana veden lisäksi monta litraa härän sappea, kolmekymmentä litraa etikkaa ja viitisen kiloa hunajaa. Seos on sitten lämmitetty ja sivelty siveltimellä teoksen pinnalle.

”Kuivuessaan liima kutistuu ja vetää pigmentin irti seinästä. Tätä voi verrata siihen, jos joku on joskus laittanut iholleen tai huulilleen vahvaa teippiä ja sitten teippiä irrottaessa päällimmäisin nahka lähtee mukaan”, Emilia Kallinen kuvailee.

Liisa Helle-Wlodarczyk kertoo, että tarve jänisliimalle oli Turussa niin suuri, että se loppui Suomesta kokonaan. Sitä on sittemmin pitänyt tilata ulkomailta, samoin kuin liiman leviämistä helpottavaa häränsappeakin.

”Nämä viimeisimmät liimat ovat olleet nyt naudan luusta tehtyä, sillä sitä saimme tilattua jänisliimaa nopeammin. Se on lähes yhtä hyvää kuin jänisliima.”

Kuuma jänisliima haisee kaikkea muuta kuin miellyttävältä.

”Kuolleen eläimen haju”, Sjöström kuvailee.

Kun teos on saatu irrotettua seinästä, se pitää puhdistaa huolellisesti jänisliimasta. Helena Salo (vas.) valmistautuu höyryttämään teoksen pintaa, jolloin liiman saa helposti pois. Liisa Helle-Wlodarczyk seuraa vieressä. Tässä vaiheessa liima haisee melkoisen pahalle.

Eläinliimojen käyttö on ollut hajustaan huolimatta kuitenkin ammattilaisten suosimaa jo vuosituhansien ajan. Eläimistä tehdyt liimat sisältävät kollageeneja, joiden tehoa nykyaikaiset liimat eivät pysty helposti päihittämään.

Eläinliimoja on käytetty paitsi freskojen irrotuksesta, myös puuseppien taidonnäytteissä. Esimerkiksi satoja vuosia vanhan Stradivarius-viulun yksi kauniin soinnin salaisuuksista saattaa piillä siinä, että sen rakentamisessa on käytetty erikoisominaisuuksia omaavaa eläinliimaa.

”Kenties kallein liima on tehty sammen uimarakoista, sitä käytetään värien kiinnitykseen, mutta sitä emme täällä käytä”, Helle-Wlodarczyk sanoo.

Turun sataman vanha matkustajapaviljonki sijaitsee lukitulla alueella Tallink Siljan terminaalin takana. Seinämaalaus on poistettu huhtikuun loppuun mennessä, jolloin rakennus on museokeskuksen puolesta purettavissa.

Alueelle suunnitellaan muun muassa laivayhtiöiden uutta yhteisterminaalia.

Turun satama maksaa Hilkka Toivolan teoksen noin 125 000 euron kustannukset.

Toivolan teoksen siirtotyö on suomalaisen taidekonservoinnin alalla ainutlaatuinen. Suomessa ei ole aiemmin tehty seinämaalauksen irrotusta strappo-tekniikalla näin laajassa mittakaavassa.

Työhön onkin haettu oppia Puolan Toruńissa Nikolaus Kopernikuksen yliopistossa toimivalta taidekonservaattori ja professori Robert Rogalilta, jonka erikoisalana on seinämaalausten siirto.

Tärkeä oppi on sekin, että niin paljon kuin irrotettavan freskon pinnalle jänisliimaa levitetäänkin, se tulee myös irrotuksen jälkeen saada teoksen pinnalta huolellisesti pois.

”Mikrobit ja tuholaiset pitävät tästä liimasta. Jos sitä ei poista huolella, teos voi vaurioitua ja siihen voi muodostua kasvustoa”, Helle-Wlodarczyk sanoo.

Teoksesta vaurioituu siirtovaiheessa helposti isokin osa. Taidekonservaattori Emilia Kallinen retusoi teosta lisäämällä varovasti väriä puuttuviin kohtiin.

Mihin irrotettu teos tulevaisuudessa sijoitetaan, sitä ei vielä tiedetä. Turun museokeskus toivoo, että teos voitaisiin kenties sijoittaa sataman uusiin tiloihin sitten joskus, kun tilat valmistuvat.

Nähtäväksi jää, palaako teos juurilleen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat