Turun Kirjasto­silta valaistaan Ilkka Kanervan kunniaksi tänä iltana, eduskunnan täysistunto alkaa tiistaina hiljaisella hetkellä

Liput ovat puolitangossa Kanervan kotikaupungissa.

Turun kirjastosilta elokuussa 2017, jolloin se valaistiin Turun torilla tapahtuneiden puukotusten uhrien muistoksi.

15.4. 10:47

Turun kaupunki kunnioittaa kansanedustaja Ilkka Kanervan poismenoa valaisemalla kaupungin keskustassa sijaitsevan Kirjastosillan sinivalkoisin värein perjantai-iltana. Asiasta kertoo pormestari Minna Arve (kok).

Arven mukaan kaupunki aloitti suruliputuksen heti perjantaiaamuna. Kokoomus tiedotti Kanervan menehtymisestä myöhään torstai-iltana. Kanerva oli Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja, mutta hänen uransa Turun politiikassa oli vielä pidempi.

”Ilkka Kanerva tuli valituksi Turun kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran vuonna 1972. On vaikea kuvitella, että kukaan muu pystyisi tekemään yhtä pitkää uraa politiikassa”, Arve sanoo.

Arven mukaan Kanerva tullaan muistamaan suurena turkulaisena.

”Ike sanoi aina, että jos Turun asiat tuntuvat tärkeiltä, sydän on Turussa. 50 vuoden ura tarkoittaa sitä, että pitää olla tosi vahva intohimo tekemiseen. Ja hänellä oli.”

Arven mukaan muita virallisia huomionosoituksia Turussa ei ollut vielä pitkäperjantain aamuna ehditty pohtia.

Eduskunta kunnioittaa Kanervan poismenoa hiljaisella hetkellä täysistunnon alussa ensi tiistaina.

Eduskunta kunnioittaa kansanedustaja Kanervan muistoa myös suruliputuksella.

Eduskunta tiedotti asiasta perjantaina puolenpäivän jälkeen.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat