Saariston rengastiet avautuvat – Virhe pyörä­matkan suunnittelussa voi tehdä lenkistä pitkän ja hikisen

Siltatyömaan takia Pienellä rengastiellä on tovin käytössä pitkä kiertoreitti.

Saariston rengasteiden reitit puikkelehtivat merellisissä maisemissa.

13.5. 12:39 | Päivitetty 13.5. 13:05

Saariston rengastie ja Pieni rengastie avautuvat tänään perjantaina, kun M/S Antonia ja M/S Östern aloittavat liikennöinnin.

Kyse on suosituista matkailureiteistä, joita kierretään kesäisin etenkin pyörällä ja autolla. Matkan varrelle mahtuu kaunista saaristoluontoa, useita lauttamatkoja ja kiinnostavia pysähdyspaikkoja. Talvikaudella rengasteiden kiertäminen kauttaaltaan ei onnistu.

Tänä vuonna Pienen rengastien kiertäminen autolla tai moottoripyörällä helpottuu, kun M/S Vidskär otetaan kesäkuun puolivälissä käyttöön reitin varrella. Tämä mahdollistaa ensimmäistä kertaa ajoneuvopaikkojen varaamisen reitille, kerrotaan Visit Paraisten tiedotteessa.

Ensi viikolla Pienen rengastien kulkijoille saattaa tulla eteen noin 40 kilometrin lisälenkki. Syynä on siltatyömaa Naantalissa Luonnonmaan ja Särkän saarien välillä. Maantie 189 sulkeutuu 20. toukokuuta kello 19 ja avautuu uudelleen 23. toukokuuta kello 06. Kiertoreitti kulkee Askaisten kautta.

Rengasteiden kävijämäärät ovat kasvaneet viime vuosina.

Pienen rengastien pyöräilijämäärä on neljässä vuodessa melkein kolminkertaistunut ja Saariston rengastien pyöräilijämäärä enemmän kuin tuplaantunut, tiedotteessa kerrotaan. Rengasteillä oli yhteensä melkein 58 000 kävijää vuonna 2021.

Suositut rengastiet

Saariston rengastie ja Pieni rengastie ovat kierrettävissä kauttaaltaan 13.5.–4.9.2022.

Saariston rengastien pituus on 250 kilometriä. Reitin varrella saarelta toiselle kuljetaan siltoja pitkin sekä lossien, maantielauttojen ja yhteysalusten kyydissä. Suositeltu kiertoaika on 2–5 päivää.

Pienen rengastien pituus on 120 kilometriä ja reitille osuu kolme lauttaa. Reitille kannattaa varata aikaa 1–2 päivää.

Osa reiteillä olevista vesistöjen ylityksistä on maksullisia ja osa maksuttomia.

Lähde: Visit Parainen

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Lue lisää: Saariston rengastie on Suomen hienoimpia matkailureittejä – Tässä 11 herkku­paikkaa, joissa kannattaa poiketa

Lue lisää: ”Vähemmän kylmä­hermoinen olisi reitillä aika paniikissa” – Saariston rengas­tie täyttää 25 vuotta, mutta reitti on vieläkin vaarallinen pyöräilijöille

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat