Pertti Männistö säilyttää yli tuhatta Aalto-esinettä salaisissa paikoissa – Nyt hän esittelee valitut aarteet kaikille

Kaarinalainen Pertti Männistö on koonnut 30 vuoden aikana suuren Aalto-kokoelman.

Ajattomuus kiinnostaa keräilijä Pertti Männistöä. Hänen mukaansa Aino Aallon ja Alvar Aallon tuotanto on oiva esimerkki aikaa kestävästä muotoilusta.

19.6. 2:00 | Päivitetty 19.6. 8:46

Ainutlaatuinen Aalto-kokoelma.

Sellainen löytyy kaarinalaiselta keräilijältä Pertti Männistöltä, 67. Yli tuhat kallisarvoista esinettä on aseteltu varastoihin, joiden sijainnit Männistö pitää visusti salassa. Hän on huolissaan varkaista.

”Totta kai olen! Esineiden arvo on kohonnut paljon kansainvälisillä markkinoilla. Joku pitkäkyntinen menisi vaikka läpi betoniseinän saadakseen ne käsiinsä.”

Paimion parantolaan suunnitelluista tuoleista kuuluisin on Paimio-tuoli. Sen suunnittelua ohjasivat parantolan tiukat hygieniavaatimukset ja tuberkuloosipotilaille hyvä hengitysasento. Tuoleissa ei saanut olla pehmusteita.

Männistö omistaa tiettävästi maailman laajimman yksityisen Aalto-muotoilun kokoelman, josta löytyy arkkitehtipariskunta Aino Aallon (1894–1949) ja Alvar Aallon (1898–1976) monipuolista tuotantoa. Männistön kokoelman muotoilutuotteet ovat vuosilta 1928–1965.

Osa aarteista on esillä Paimion parantolassa lauantaina avautuneessa Aalto-huonekalujen alkulähteellä -näyttelyssä. Joukossa on parantolan alkuperäiskalusteita ja harvinaisia koeversioita.

Parantolaa itsessään pidetään Aaltojen kokonaistaideteoksena, jonka suunnittelun yhteydessä alkunsa saivat tunnetut puutaivutukseen perustuvat huonekalut.

Lue lisää: Alvar Aallon yksinkertainen kikka saa pienenkin asunnon vaikuttamaan tilavalta – Arkkitehdin mestariteos on täynnä nykysisustajaa hyödyttäviä yksityiskohtia

Pertti Männistö hankki kokoelmiinsa kaksi Paimio-tuolia ihmiseltä, jonka äiti oli työskennellyt parantolalla ja pelastanut tuolit roskalavalta. Näyttelyssä esillä olevan tuolin selkänojassa näkyvät jäljet sen päällä pidetystä pitsipeitosta.

Männistön kokoelma sai alkunsa sattuman kautta. Ensimmäisen hankintansa mies muistaa kuin eilispäivän. Vuosi oli 1992.

”Se oli Alvar Aallon tuolin koekappale, niin sanottu 0-tuoli. Se ei ollut tuotannossa. Sain ostaa sen eräältä huutokauppatutultani, ja aloin innostuneena tutkia Aaltojen tuotantoa.”

Tuolissa oli mustat käsinojat ja jalkajouset. Selkänojassa ja istuinosassa oli ruskeaa pystyraitakangasta. Männistö kuvailee tuolia nojatuolin ja lepotuolin yhdistelmäksi.

Kokoelman keräily alkoi huonekaluista, mutta on ajan mittaan laajentunut valaisimiin, lasiesineisiin ja arkkitehtuurikohteiden yksityiskohtiin. Varastojen kätköistä löytyy Männistön mukaan vetimiä, ovenkahvoja ja vaikka mitä.

Muut keräilijät ovat oppineet, että Männistölle on turha esittää ostotarjouksia esineistä. Joskus harvoin hän tosin myy jotain. Tällainen tilanne saattaa tulla eteen, jos kokoelmaan on kertynyt esimerkiksi monta samaa huonekalua.

”En ole tarkoituksellisesti kerännyt samanlaisia. Tosin jostain tuolimallista minulla saattaa olla viisikin eri variaatiota, jotta pystyn näyttämään, miten jokin tuolimalli on kehittynyt ensimmäisestä sarjasta viimeiseen.”

Tätä oranssia tuolia ei ole Männistön mukaan suunniteltu Paimion parantolaan. Tuoli on Männistölle uusi löytö, ja sen alkuperäselvitys on vielä kesken. Tuoli on taivutettua pyökkilaminaattia, pyökkiä ja taivutettua koivuvaneria.

Tämän hybridituolin Männistö osti vuonna 2016 ihmiseltä, jonka koira oli viihtynyt tuolissa. Männistö kertoo vitsailevansa, että hänen maksamallaan hinnalla koira syö varmasi hyvin koko loppuelämänsä. Männistön mukaan tällaisia putkijalkamalleja oli parantolassa kuvien mukaan noin 50 kappaletta.

30 vuoden aikana kerätty kokoelma alkaa Männistön mukaan olla täydellinen. Hän etsii vielä muutamaa Alvar Aallon lasiesinettä.

”Saan kuitenkin nukuttua yöni, vaikken koskaan saisi niitä.”

Peruskokoelma oli Männistön mukaan helppo saada kasaan, mutta harvinaisuuksia on pitänyt metsästää. Niihin on myös palanut rahaa, mutta euromääriä Männistö ei paljasta. Kokoelmansa arvon hän pitää myös salaisuutena.

Kokoelman kallein hankinta, vuonna 1932 suunniteltu Alvar Aallon hybridituoli, on esillä näyttelyssä Paimion parantolassa.

”Se löytyi eräästä puuvajasta. Näitä tunnetaan vain kaksi kappaletta”, Männistö kertoo.

Kuvassa etualalla oleva tumma tuoli on Männistön kokoelman kallein hankinta. Männistön mukaan tuoli löytyi Loimaalta puuvajasta. Hän osti sen tuttavaltaan ja oli kuulemma vain sekunneista kiinni, ettei tuoli päätynyt ulkomaille. Männistön mukaan tuolin pohjassa on leima VIII, mikä kertoo tuolin sijainneen aikoinaan parantolan osastolla kahdeksan.

Männistö toteaa, että on rahoittanut kokoelmansa käymällä töissä.

”Lainaa ei ole toistaiseksi tarvinnut ottaa. Ei edes vaimolta.”

Halvin hankinta on ollut ilmainen.

”Aika harvinainenkin vielä. Kyseessä oli Paimion parantolan putkirunkoinen lepotuoli. Eräs rouva soitti Sauvosta, että sen saa hakea pois, jos kelpaa. Tietysti se kelpasi. Minulla ei ollut sellaista vielä kokoelmissani.”

Männistölle kokoelma merkitsee elämäntyötä. Hän halusi säilyttää suomalaista muotoiluperintöä kotimaassa.

”Etteivät kaikki aarteet valu ulkomaille”, Männistö täsmentää.

Hän kertoo havainneensa, että etenkin Japanissa on viime aikoina ollut entistä enemmän kysyntää Aaltojen tuotannolle. Kiinnostuksen kohteina ovat etenkin vintageikäiset huonekalut, joissa on kaunis patina.

Suomessakin Männistö on havainnut lievää kiinnostuksen kasvua. Hän arvelee asiaan vaikuttaneen esimerkiksi sen, että Artek on alkanut valmistaa valaisimia väreillä, joita on nähty 1950–1970-luvuilla.

”Yhteen aikaan kaikki Artekin valaisimet olivat valkoisia. Nyt niitä on saanut vihreinä ja punaisina. Hauskoja vanhoja värejä.”

Tämän näköisiä tuoleja käytettiin parantolan ruokalan yläpuolella sijainneessa lukusalissa. Männistön mukaan kaikki alkuperäiset tuolit ovat hävinneet. Näyttelyssä esillä oleva tuoli on peräisin muualta, eikä vihreä maalipinta ole alkuperäinen.

Paimion parantolaan suunnitelluista huonekaluista Männistö erottaa selkeitä ominaispiirteitä.

”Huonekalujen taivutetuissa osissa käytettiin lähes poikkeuksetta pyökkiä. Mitoitukset ovat myös vähän erilaisia kuin niissä versioissa, mitä alettiin tehdä parantolan valmistumisen jälkeen.”

Moni parantolaan suunniteltu huonekalu muokattiin sarjatuotantoon sopivaksi esimerkiksi materiaaleja, mittasuhteita ja rakenteita muuttamalla.

”Niitä rukattiin suurelle yleisölle sopivimmiksi”, Männistö sanoo.

Hänen mukaansa parantolan huonekaluista liikkuu myös väärää tietoa.

”Väitetään, että jokin tuoli on suunniteltu parantolaan, vaikkei se pidä paikkaansa.”

Männistö arvelee, että väärää tietoa on lähtenyt liikkeelle joko vahingossa tai sitten tarkoituksena on ollut nostaa huonekalujen arvoa parantolayhteydellä.

Näitä kahta ruskeansävyistä tuolia ei Männistön mukaan suunniteltu parantolaan. Kuvassa oikealla olevan nojatuolin prototyypin Männistö on hankkinut ihmiseltä, jonka isoisä oli ollut töissä tuolin kehittelyyn osallistuneella huonekalutehtailijalla. Vasemmalla oleva Alvar Aallon suunnittelema Nojatuoli 13 puolestaan oli vihreä, kun Männistö hankki sen. Hän antoi konservaattorin puhdistaa esiin tuolin oikean värin.

Parantolan alkuperäinen makuuhallituoli löytyi eräältä kesäasunnolta Uudestakaupungista. Männistön mukaan se oli ollut ulkona taivasalla. Hän hankki tuolin itselleen ja lahjoitti sen Paimion parantolalle. Kun tuberkuloosiparantola oli toiminnassa, potilaat istuivat parvekkeille asetetuilla tuoleilla pehmusteiden päällä hengittämässä.

Omaan kotiaan Männistö ei ole sisustanut kokoelmansa huonekaluilla. Joitakin valaisimia hänellä on käytössä, koska ne eivät mene katosta roikkuessaan miksikään.

”Huonekalut alkavat olla sen verran museaalisia, etteivät ne ole käyttöhuonekaluja. Mikä tahansa niistä sopisi mielestäni kuitenkin sisustukseen.”

Juuri tällainen ajattomuus kiinnostaa Männistöä. Hänen mukaansa Aallot ovat oiva esimerkki aikaa kestävästä muotoilusta.

”Vanhimmat esineeni alkavat olla sata vuotta vanhoja, mutta ovat samalla ihan tätä päivää.”

Männistön vinkit

Näin aloitat Aalto-keräilyn

Keräilijä Pertti Männistöllä on harjaantunut silmä Aino Aallon ja Alvar Aallon tuotannon tunnistamiseen. Nyt hän jakaa vinkkinsä aloitteleville keräilijöille.

Aalto-keräilijä Pertti Männistö neuvoo aloittelijoita etsimään käsiinsä vanhoja kuvastoja tai niiden uusintapainoksia, joiden avulla vanhoja huonekalumalleja voi tunnistaa. Apua voi hakea myös verkosta, mutta siellä liikkuu myös väärää tietoa.

Männistö kannustaa aloittelijoita hankkimaan esimerkiksi Aino Aallon värillisiä puristelaseja, jotka esiteltiin vuonna 1932. Täydelliseksi puutuoliksi Männistö nimeää Alvar Aallon nojatuolin numero 31.

Keräilykohde kannattaa rajata. Rajauksena voi käyttää tuotantovuosia tai esinekategorioita. Joku kerää valaisimia, toinen tuoleja ja kolmas lasia. Männistö itse valitsi vuosirajauksen. Hänen kokoelmassaan ei ole vuoden 1965 jälkeen valmistettuja esineitä.

Läheskään kaikista Aaltojen suunnittelemista huonekaluista tai esineistä ei Männistön mukaan löydy leimaa. Se on voinut kulua pois tai sitä ei ole koskaan laitettu. Tosin valaisimissa leimat ovat monesti säilyneet paremmin kuin huonekaluissa.

Männistön mukaan todelliset leimaamattomat Aalto-helmet pitää tunnistaa rakenteesta. Taitoa ei hänen mukaansa opi vuodessa tai parissa, vaan se vaatii harjoittelua. Yksi tunnistettava rakenteellinen piirre on Männistön mukaan taivutetusta lamellipuusta, eli kerroksittain liimatuista puusäleistä, valmistetut käsinojat. Toinen tunnistettava piirre on tiettyihin sahauksiin upotetut viilupalat. Tällaisia löytyy Männistön mukaan esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelemista L-jaloista.

Aino Aallon ja Alvar Aallon suunnittelemaan Paimion parantolaan voi tutustua kesällä näyttelyissä ja oppaiden vetämillä kierroksilla. Lisäksi metsään on viitoitettu muutaman kilometrin mittainen luonto- ja kulttuuripolku. Aalto-huonekalujen alkulähteellä -näyttely on esillä 18.6.–28.8.2022.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat