Ohikulkija huomasi kammottavan näyn turkulaisen sillan alla – surmanloukku tappanut ainakin kymmenen lintua

Turku remontoi yli satavuotiasta Auransiltaa kesän aikana.

Kuollut lintu roikkui kiinni Auransillan suojaverkossa.

17.7. 10:14

Turun Auransilta kätkee alleen linnuille kohtalokkaan suojaverkon. Tarkkasilmäinen ohikulkija oli huomannut ”tappoverkon” ja ilmoitti siitä kaupungin palautepalveluun. Palautteen mukaan linnut jäävät sillan ja verkon väliin jumiin, kuolevat ja lopulta putoilevat veneilijöiden niskaan.

HS Turku päätti käydä tarkistamassa sillan perjantaina. Näky sillan alla oli koruton: kuolleita lintuja roikkui verkosta kuin joukkohirttäjäisissä. Kuolleita lintuja havaittiin nopealla katsannolla neljä keskipalkin ”täl pual jokkee” ja kuusi palkin ”tois pual jokkee”.

Linnut olivat mitä ilmeisimmin löytäneet reitin verkon sisäpuolelle, mutta ulospääsy ei ollut enää onnistunut. Verkko näytti pääosin ehjältä, tosin alajuoksun puoleisesta reunasta se vaikutti loppuvan kesken.

Kuolleita lintuja havaittiin perjantaina ainakin kymmenen.

Turun suunnitteluinsinööri Mika Laine kertoo, että kaupunki on tietoinen ansaksi muodostuneesta verkosta. Laineen mukaan kaupunki oli käynyt paikalla työveneellä, mutta vene oli ollut liian matala, jotta sillä olisi ylettynyt verkkoon.

”Kymmenen on aika paljon, ihan liikaa”, Laine kommentoi HS Turun ilmoittamaa kuolleiden lintujen määrää.

”Ei näin pitäisi päästä käymään. Ei sitä ole tarkoitettu ansaksi”, Laine painottaa.

Suojaverkko on asennettu sillan alle, jotta linnut eivät pääse ulostamaan teräsrakenteiden päälle. Vuonna 1907 valmistuneen sillan teräspalkit on niitattu kiinni.

”Niittauksesta jää pieni välys ja jos sinne pääsee kosteutta ja hapanta ulostetta, se syöpyy hyvin nopeasti. Jo kymmenessä vuodessa alkaa tapahtua deformaatiota eli muodonmuutosta ja sen takia palkkeja suojataan verkolla”, Laine avaa.

Turun kaupunki on tietoinen surmanloukusta.

Laineen mukaan verkko on voinut vaurioitua esimerkiksi viime talvena, jolloin jäätä ja lunta muodostui epätavallisiin paikkoihin. Sillalla tehtiin myös kevään loppupuolella erikoistarkastus, jossa verkko jouduttiin avaamaan. Laineen mukaan verkko kuitenkin suljettiin tarkastuksen päätyttyä.

”Erilaisia rakenteita, jotka voivat muodostua ansaksi, on kaupungissa tuhansia ja niiden jatkuva silmälläpito vaatisi paljon resursseja”, Laine muistuttaa.

Kaupunki ilmoitti torstaina, että Auransiltaa kunnostetaan tulevina viikkoina. Sillalla on ajoittain käytössä vain yksi ajokaista. Tarvittaessa toinen jalankulkukäytävä suljetaan sulkuaidoin ja jalankulkijat ohjataan käytössä olevalle jalankulkukäytävälle.

Nykyinen Auransilta on 115 vuotta vanha.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat