Helsingistä ei pääse junalla Turkuun asti liki kahteen vuoteen – Matkustajat jätetään parkkipaikkapulasta kärsivälle Kupittaalle

Kahden vuoden aikana Turun kaupunki ja Väylävirasto remontoivat yhteistuumin Turun ratapihaa. Kupittaan ja päärautatieaseman välille rakennetaan kaksoisraide. Tässä vaiheessa on jo selvää, että hanke ei pysy budjetissaan.

Risto Korpisen pendelöinti Turun ja Helsingin välillä loppui muuton myötä. Moni muu joutuu pian miettimään, miten työmatkansa järjestää.

| Päivitetty

Elokuisena perjantaiaamuna Risto Korpinen on nousemassa viimeistä kertaa työmatkajunaan Turun päärautatieasemalla. Hän kertoo muuttavansa töiden vuoksi Helsinkiin.

Ensi maanantaista lähtien kukaan muukaan ei nouse Helsingin-junaan Turun päärautatieasemalla, ainakaan kahteen vuoteen. Turussa alkaa ratapihan suurremontti, jonka aikana Turun keskustan ja Kupittaan välinen ratayhteys on suljettuna. Samalla katkeaa myös Helsingin-junan yhteys Turun satamaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat