Turun näköalapaikalla ruostuu jättiläismäinen moottori, josta uhkaa langeta kaupungille miljoonalasku

Turussa on viiden vuoden ajan tuskailtu, mitä tehdä Wärtsilän historialliselle laivanmoottorille. Sen näytteille asettaminen on osoittautunut poskettoman kalliiksi. Samaan aikaan toiselle puolelle kaupunkia aiotaan laittaa esille kokonainen junanveturi – huomattavasti halvemmalla.

26 vuotta sitten Turussa rakennettu W6L64-moottori on odotellut vuosia pääsyä esille Aurajoen rantaan. Painetta ongelman ratkaisuun antaa se, että moottorin viereen rakennetaan asuintaloja. Tulevat asukkaat tuskin iloitsisivat jokimaisemaa peittävästä pressusta.

2.9. 15:03

Turun keskustan näköalapaikalla, Aurajoen suiston Telakkarannassa lojuu massiivinen laivanmoottori, josta on muodostunut Turun kaupunkisuunnittelijoille todellinen murheenkryyni.

Liki kymmenen metriä korkeasta ja lähes 240 tonnia painavasta moottorista piti alun perin tehdä historiallinen muistomerkki vanhalle telakka-alueelle. Viimeisten viiden vuoden aikana suunnitelma toisensa jälkeen on kuitenkin kariutunut. Nyt historiallisesti arvokas 4,4 metriä levä, 9 metriä pitkä ja 7 metriä korkea moottori saa ruostua pressun alla todennäköisesti vielä pitkään.

”Mitään päätöstä ei tällä hetkellä ole. Rakennuslupa on olemassa, mutta sekin vanhenee kohta”, harmittelee Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen.

Hänen mukaansa Turku tähtää siihen, että moottori saataisiin näytteille kesään 2024 mennessä. Tuolloin suurten purjelaivojen The Tall Ships Races -tapahtuma saapuu Turkuun ja Aurajokeen seuraavan kerran.

Jättimoottori on pala turkulaista laivanrakennuksen historiaa. Se on rakennettu Turussa Wärtsilän tehtailla vuonna 1996 oman mallisarjansa prototyyppinä. Omassa lajissaan se on suurin Turussa koskaan valmistettu moottori. Sitä ei ole koskaan käytetty laivassa, vaan se päätyi laboratoriokokeiden jälkeen Italian Triesteen Wärtsilän paikallisen tehtaan varastoon.

Italiasta sitä tarjottiin Turkuun museoitavaksi. Muutoin se olisi romutettu. Turku hyväksyi tarjouksen ja moottori tuotiin Turun jokirantaan lokakuussa 2017.

Sen ympärille oli tarkoitus rakentaa lasinen vitriini, jossa moottori olisi muistuttanut entisen telakka-alueen historiasta. Vitriinin rakentaminen osoittautui kuitenkin odotettua kalliimmaksi.

”Hinta-arvio on lähempänä miljoonaa kuin puolta miljoonaa”, kuvaa Hintsanen.

Nykytilanteessa hinta uhkaa karata entisestään, sillä lasin ja teräksen hinta on noussut merkittävästi.

”Tällä hetkellä pohdimme, voisiko suojarakennusta merkittävästi halventaa”, Hintsanen sanoo.

Yhtenä vaihtoehtona on mietitty esimerkiksi lasin vaihtamista teräsverkkoon. Se ratkaisisi myös ilmanvaihto-ongelman. Alun perin vitriiniin suunniteltiin koneellista ilmanvaihtoa, jotta lasi ei huurustuisi.

Omat ongelmansa aiheuttaa sijoituspaikka savisen jokirannan päällä.

Historiallista laivanmoottoria tarjottiin Turulle aikanaan hieman yllättäen. Museoinnin toteuttaminen on osoittautunut ennakoitua kalliimmaksi.

Hintsasen mukaan moottori oli myös tarkoitus pitää lähes käyttökunnossa.

”Nyt siitä ajatuksesta on pakko luopua.”

Hän kertoo, että ulkoilmassa moottori on jo päässyt ruostumaan. Tosin koko hankkeen puuhamiehenä toiminut, Wärtsilän tuotesuunnittelun päällikkö Leo Laakso arvioi koneen kestäneen aikaa hyvin.

”Ruostetta on vain vähän ja se suojattiin hyvin ennen Turkuun tuomista. Se varmasti melkein lähtisi käyntiin”, hän naurahtaa.

Joka tapauksessa moottori tarvitsee uutta maalia, jos se joskus saadaan esille ja pois pressunsa alta.

Lempinimellä ”Pikkujumbo” tunnettu veturi on päätymässä näytteille Turun ratapihan viereen rakennettavalle asuinalueelle.

”Ei tämä varmasti ole tuota hintaluokkaa ollenkaan!”

Ensi tiistaina Turun kaupunkiympäristölautakunta saa eteensä toisen museointihankkeen. Turun Logomon liepeille kerrostaloaluetta rakentava YIT aikoo kaunistaa aluetta vanhalla höyryveturilla.

Tenderinpuistoksi nimetty alue valmistuu ensi vuoden aikana. Lautakunnan on määrä hyväksyä YIT:n puistosuunnitelma kokouksessaan.

Veturi- ja laivanmoottorihankkeet muistuttavat toisiaan monessa suhteessa. Leveydeltään ja korkeudeltaan masiinat ovat samaa kokoluokkaa. Pituudessa veturi voittaa useamman metrin. Molempien suojaksi on suunniteltu lasista vitriiniä.

Kustannusarvioissa julkinen ja yksityinen hanke ovat kuitenkin valovuoden päässä toisistaan.

”Ei tämä varmasti ole tuota hintaluokkaa ollenkaan!” parahtaa Tenderinpuistoa YIT:lle suunnitellut maisema-arkkitehti Ria Ruokonen kuullessaan Turun miljoonaa lähentelevästä moottorivitriinistä.

Ruokosen mukaan lasista ja teräksestä rakentuvalle veturisuojalle ei ole laskettu erillistä kustannusarviota. Se toteutetaan osana puiston rakentamista.

”Siitä tulee vähän kuin kasvihuone”, hän kuvailee.

Esimerkiksi koneellista ilmanvaihtoa veturin suojaksi ei ole edes harkittu. Lasiseinien ja katon väliin tehdään tuuletusrakoja.

Veturihanketta helpottaa se, että vanha veturi painaa tyhjänä noin 35 tonnia, eli murto-osan Wärtsilän moottorin koosta. Lisäksi Tenderinpuisto rakennetaan osittain parkkihallin päälle ja maapohja on entuudestaan tukevaa, mikä laskee perustusten hintaa.

Museoitava veturi kuuluu Turun kiskoliikennekerho ry:lle. Yhdistys sai vanhan veturin lahjoituksena 1980-luvun alussa. Se on rakennettu Tampereella vuonna 1943 ja ajanut tavarajunia Itä-Suomessa. Sen ajot päättyivät 1970-luvun loppupuolella.

Kerhon entisöimä veturi on ollut vuosien mittaan välillä VR:n varastossa ja välillä esillä Turun ratapihan alueella. Nyt sen on määrä saada pysyvä sijoituspaikka uudelta radanvarren asuinalueelta.

Itse asiassa sana tenderi tarkoittaa vanhojen veturien perässä vedettyä vanhaa hiili- tai polttopuuvaunua.

Haluatko lukea lisää uutisia Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat