”Venäjän on käytävä sota voittoon asti” – Turussa asuva reservin luutnantti Kirill Nikolaev kertoo, miten liikekannallepano pani koetukselle välit Pietarissa asuvaan äitiin

Kaksi Suomessa asuvaa venäläismiestä pelkää, miten käy Venäjällä asuville ystäville ja sukulaisille osittaisen liikekannallepanon myötä. Suhde sotaan myös koettelee perheiden välejä.

Toukokuisessa voiton päivän paraatissa Moskovassa Junarmija-nuorisojärjestön edustajat kantoivat kuvia Donbasissa kaatuneista sotilaista.

22.9. 2:00 | Päivitetty 22.9. 13:08

”Entä jos sinulle tuodaan minun ruumiini? Onko tämä sen arvoista?”, kysyi turkulainen Kirill Nikolaev soittaessaan Pietarissa asuvalle äidilleen keskiviikkoaamuna.

Äiti ei vastannut.

”Hän on sitä mieltä, että on oikein lähettää lisää miehiä Ukrainaan. Hänen mielestään Venäjän on käytävä sota voittoon asti”, Nikolaev kertoo.

41-vuotias Nikolaev on asunut Suomessa yli kymmenen vuotta, mutta keskiviikkona ilmoitettu Venäjän osittainen liikekannallepano huolettaa häntä silti. Nikolaev on suorittanut asepalveluksen opiskellessaan Pietarissa yliopistossa 2000-luvun alkuvuosina. Hän on sotilasarvoltaan reservin luutnantti ja saanut koulutuksen tykistön tulenjohtajaksi.

”Periaatteessa lain [liikekannallepanosta] voi tulkita niin, että se koskee myös minua”, Nikolaev sanoo.

Nykyään hänellä on sekä Suomen että Venäjän kansalaisuus, kuten myös hänen teini-ikäisellä pojallaan. Hän työskentelee Turussa IT-alalla.

Ilmoitus osittaisesta liikekannallepanosta on henkisesti merkittävä muutos, kertovat Suomessa asuvat venäläiset. Nyt moni tavallinen venäläinen joutuu ensi kertaa kokemaan, miten sota koskettaa omaa lähipiiriä. Kuvassa Ukrainan taistelukentälle jäänyt venäläissotilaan kenkä, johon on saattanut jäädä osa jalasta.

Sota ja tuore päätös osittaisesta liikekannallepanosta uhkaavat katkaista Nikolaevin välit Venäjällä asuvaan sukuun. Hän kertoo, että riitoja tulee etenkin äidin kanssa keskustellessa. Kun sota alkoi, äiti ja poika olivat aluksi molemmat kauhuissaan.

”Hyökkäyksen alkaessa olimme perheen kanssa lomamatkalla ja seurasimme yhtä järkyttyneinä ohjusiskuja Ukrainaan. Sitten minä palasin Suomeen ja äiti palasi Pietariin. Ja pian hänen mielipiteensä muuttui ja hän alkoi kannattamaan sotaa.”

Nykyään keskustelut sodasta kääntyvät helposti kinaksi.

”Äiti tietää, että Ukrainassa on kuollut tai kadonnut paljon nuoria miehiä. Mutta hän ei ymmärrä, että jos sinne lähetetään lisää miehiä, heitä myös kuolee lisää.”

Nikolaev sanoo, ettei hän ole huolissaan siitä, että saisi Suomessa ollessaan kutsun rintamalle. Venäjälle hän ei kuitenkaan uskalla enää mennä.

”Äidilläni on pian syntymäpäivät, ja minun piti matkustaa sinne. Mutta nyt en voi mennä”, hän sanoo.

Hän pelkää, että Venäjällä hänet voitaisiin pakottaa astumaan palvelukseen. Ei ehkä suoraan sotimaan, mutta reserviläisenä armeijaan. Hän kertoo kuulleensa, että Pietarissa poliisi on pysäyttänyt nuoria miehiä ja heidät on pakotettu kutsuntoihin.

Nikolaev kertoo, että aikanaan hänen sotilaskoulutuksensa kesti kolme vuotta ja se suoritettiin osana yliopisto-opintoja. Hänen sodanajan tehtävänään olisi johtaa tykistöjoukkuetta ja vastata vihollisen asemien tiedustelusta.

”Aina maanantaisin meillä oli sotilasopetusta, ja sitten kävimme parin kuukauden tykistökurssin. Niin meistä tuli luutnantteja. Toisaalta meille kerrottiin, että meidän koulutuksemme oli paljon kevyempää kuin varsinaisen sotakoulun käyneillä luutnanteilla.”

It-alalla Turussa työskentelevä Mihail Ionin kertoo, että osa hänen Venäjällä asuvista ystävistään on harkinnut poistumista maasta välttääkseen kutsun armeijaan.

Nikolaev sanoo, että ilmoitus osittaisesta liikekannallepanosta on henkisesti merkittävä käänne Venäjällä.

”Käsitteellisesti se on iso muutos. Nyt myönnetään avoimesti, että käynnissä on sota.”

”Se on surullista, traagista ja ahdistavaa.”

Samaa mieltä on paimiolainen Mihail Ionin, 33. Hän asuu perheineen Suomessa, mutta osa suvusta asuu yhä Petroskoissa. Siellä Ioninin kaksi serkkua ovat vaarassa joutua armeijaan. Toinen työskentelee poliisina, toinen ajaa työkseen rekkaa. Molemmat ovat reserviläisiä.

”Kyllä me olemme aika huolestuneita tästä koko touhusta”, Ionin pohtii, mutta naurahtaa perään:

”Toinen serkkuni suoritti varusmiespalveluksen paikallisen sotilaskodin dj:nä. Ei yhtään metsäaamua. Mitä hyötyä hänestä mahtaisi olla rintamalla.”

Myös Ionin sanoo, että tällä hetkellä hänelle ei tulisi mieleenkään matkustaa sukuloimaan itärajan taakse. Nuorempana hän vietti usein kesiä isoäitinsä luona, mutta nykyään hän kokee Venäjän henkisen ilmapiirin vastenmieliseksi. Ionin kertoo huomanneensa, että viime vuosina asenteet ovat koventuneet.

”Pari vuotta sitten serkun häissä sain kuulla, että koska olen Suomesta, olen vihollinen. Mutta se saattoi mennä myös alkoholin piikkiin.”

Kaksoiskansalainen Ionin kertoo, että hänen suomen­venäläisessä ystäväpiirissään liikekannallepanoa on kirottu heti keskiviikkoaamusta alkaen. Samalla moni toivoo, että tämä olisi myös merkki siitä, että presidentti Vladimir Putinin keinot käyvät vähiin ja sodan loppu lähestyy.

Ionin myöntää, että osa Suomessa asuvista venäläisistä myös kannattaa sotaa. Hän pitää heitä kuitenkin lähinnä sivustahuutelijoina.

”Tuskinpa kukaan heistä olisi itse valmis lähtemään palvelukseen.”

22.9. Klo 13.08 Lisätty kuvatekstiin huomio, että taistelukentälle jääneen venäläissotilaan kengässä saattaa olla jalan kappaleita.

Haluatko lukea lisää uutisia Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat