Disney paljastaa suomalais­sensaation: 111 vuotta sitten kadonnut laiva löytyi Australiasta

Australialaisrannikolta on löytynyt yli sata vuotta sitten uponnut suomalainen purjealus. Se vei aikoinaan ainakin 19 miestä mukanaan merenpohjaan, mutta matruusi Antti Ketola pelastui ja hänellä oli kerrottavanaan uskomaton selviytymistarina.

Suomalainen purjealus Glenbank oli uusikaupunkilaisvarustamon omistuksessa, kun se upposi Australiassa vuonna 1911.

7.10. 14:48 | Päivitetty 7.10. 15:40

Australialaistutkijat ovat löytäneet kaukaa Australian luoteisrannikolta yli sata vuotta sitten uponneen suomalaislaivan hylyn. 73-metrinen uusikaupunkilainen purjealus Glenbank upposi pyörremyrskyn kourissa helmikuussa 1911.

Glenbank-alus oli 73-metrinen, Uuteenkaupunkiin rekisteröity teräsparkkilaiva. Sen omisti uusikaupunkilainen laivanvarustamo J.A. Zachariassen & Co, joka omisti tuolloin useita purjelaivoja, myöhemmin höyrylaivoja.

Uppoamiseen liittyy melkoinen selviytymistarina, jossa haaksirikosta ainoana hengissä selvinnyt suomalainen matruusi Antti Ketola taisteli henkensä kaupalla myrskyävää merta ja saalistavaa haita vastaan.

Ketolan ja nyt löydetyn hylyn tarina kerrotaan Disney + -kanavalla parhaillaan esitettävässä Shipwreck hunters -sarjassa.

Lokakuussa 1910 Glenbank seilasi 16 000 kilometriä Argentiinasta Australiaan hakeakseen vajaat 2 000 tonnia kuparimalmia pienestä Balla Balla -nimisestä satamasta.

Sähkön yleistymisen myötä kuparijohtojen kysyntä oli hypännyt korkealle, ja Länsi-Australiasta kuljetettiin kuparimalmia kaikkialle maailmaan Glenbankin kaltaisilla aluksilla.

Täyteen lastatun Glenbankin oli viimeiseksi jääneellä matkallaan määrä seilata 21 000 kilometriä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Sen matka katkesi kuitenkin 35 kilometrin päähän Australian mantereesta, Legendre Islandsin rannikolle. Mukanaan merenpohjaan laiva vei ainakin 19 merimiestä.

Aluksen kapteenina toimi Fredrik Moberg koko sen ajan, kun laiva oli suomalaisomistuksessa. Haaksirikosta selviytynyt Antti Ketola on kuvannut aikoinaan medialle antamissaan haastatteluissa, että Moberg toimi tilanteessa ammattilaisen tavoin.

HaaksirikkoON liittyy hurjia tarinoita.

Aluksen kapteeni Fredrik Moberg oli käskenyt aluksen ankkuriin lähelle rantaa tappavan pyörremyrskyn riehuessa alueella.

Myrsky äityi vaarallisen voimakkaaksi ja jotta alus ei olisi murskautunut kivikkoon, kapteeni päätti suunnata avomerelle. Miehistö ei ehtinyt kiinnittää lastia paikoilleen, jonka vuoksi raskas kuparimalmi alkoi liikehtiä laivan lastiruumassa myrskyn mukana.

Vaikka laiva sinnitteli pinnalla pitkään, se ei riittänyt. Meren kohtalokas kuohunta heitti yöpimeässä laivan ensin kyljelleen, sitten vei sen aaltojen syvyyksiin myrskyn yhä riehuessa.

Laivan haaksirikosta selvisi hengissä kauhajokelainen Antti Ketola, joka oli kiivennyt kapteenin käskystä päämastoon avaamaan purjeita. Laivan jälleen kallistuessa Ketola paiskautui mastosta mereen.

Oli pimeää, myrsky riehui hirveällä voimalla ja Ketola sinnitteli pinnalla vain yhden airon varassa, johon hän kykeni tarttumaan.

Tuon aikainen lehdistö kertoi Antti Ketolan pelastumisesta värikästä tarinaa.

Monet mediat kertoivat suomalaismiehen taistelleen henkensä edestä saalistavaa haita vastaan. Muun muassa suomenkielinen Raahe-lehti kirjoitti 26.4.1913 ilmestyneessä numerossaan seuraavasti:

”Kun hän jälleen erään aallon harjalla pääsi pinnalle, näki hän laiwan olewan kyljellään ja miehistön yrittäwän irroittaa pelastuswenettä. Seuraawassa silmänräyksessä hän jälleen wajosi aallon pohjaan. Seuraawan allon harjalta hän näki taas laiwan, waikka se näytti uppoawan nopeasti, mutta hänen towerinsa oliwat häwinneet.

Hetkistä myöhemmin ui laiwan koira Bella hänen luokseen ja koira parka näytti iloitsewan saadessaan seuraa, sillä se pysytteli niin lähellä Ketolaa kuin mahdollista. Miten kauan Ketola oli ajelehtinut myllertäwien kuohujen parissa, ei hän tiennyt, kun äkkiä Bella päästi tuskaisen ulwahduksen ja katosi aaltoihin, aiwankuin olisi se äkkiä tempaistu weden alle. Kauhea ajatus wälähti merimiehen aiwoissa – haikaloja! Hän tarkasteli ympärilleen, mutta ei nähnyt yhtään sellaista, jonka wuoksi hän luuli pelkonsa olleen aiheettoman. Kuitenkin hänen tilansa oli sangen waarallinen.”

Tarina jatkuu uskomattomalla kertomuksella, jossa Ketolan kerrotaan taistelleen ”haikalan” kanssa ja lyöneen tätä puukolla.

Uudenkaupungin museon kokoelmissa on öljyvärimaalaus Glenbankista.

Aikalaiskirjoitukset kertovat, että matruusi Ketola sinnitteli hengissä myrskyävässä meressä yhdeksän tunnin ajan, kunnes ajautui rantaan. Hänen kerrotaan syöneen nälkäänsä rapuja ja kilpikonnia, mutta kärsivän valtavasta nestehukasta. Kolmen päivän kuluttua ohi ajanut helmenkalastaja-alus pelasti tokkuraisen ja kuoleman kourissa olleen miehen.

Ketola kommentoi australialaismedialle, että on saanut tarpeekseen merestä ja aikoo asettua pysyvästi mantereelle.

Niin hän myös teki. Mies oli ollut merellä vain kaksi kertaa, joista jälkimmäisellä tapahtui Glenbankin haaksirikko. Näiden merellä olokertojen välissä hän oli ehtinyt mennä naimisiin Kauhajoella.

Ketola asettuikin Kauhajoelle ja sai viisi lasta puolisonsa kanssa. Australialaistutkijat jäljittävät suomalaisten sukututkijoiden avustuksella, että Ketolan lapsenlapsi Matti Latva-Panula, 85, on yhä elossa ja asuu Ilmajoella.

Äidinisän meriseikkailu tuli Latva-Panulalle täytenä yllätyksenä.

”Minä sanoin sukututkijallekin, joka otti yhteyttä, että ei meidän vaari ole koskaan merellä ollut. Vänkäsin tästä vastaan heille. Tämä oli täysin käsittämätöntä”, Latva-Panula naurahtaa.

Selvisi, että isoisä ei ollut koskaan kertonut seikkailuistaan niin, että suku olisi niistä tiennyt. Itsekään hän ei niistä isoisältä kuullut, koska hän muistaa vain hämärästi yhden ainoan ohimenevän kohtaamisen isoisän kanssa.

”Joskus takavuosina se merimiehien maine on ollut, no… sanotaanhan, että merimiehet on erimiehiä, heitä ei jollain lailla hyväksytty. Johtuikohan se puhumattomuus sitten siitä.”

Voi myös olla, että ystävänsä kohtalokkaassa haverissa menettänyt Ketola sulki kipeän tapahtuman mielestään ja upotti surunsa työntekoon. Latva-Panulan mukaan isoisä oli ahkera ja työtä pelkäämätön pienviljelijä.

”Hän oli jo ennen merille menoaan renkipoikana, oli kovakuntoinen ja kovapäinen. Sellainen pohjalainen puukkomies tuollakin, haita vastaan tapellut. Taidan minäkin olla sen takia tällainen luupää, sukuvika. Ja serkkuni on vieläkin pahempi. 14-vuotiaana käännettiin turvetta nevalla, oli kuuma päivä eikä ollut juotavaa, mutta serkku se vain sinnitteli loppuun asti.”

Latva-Panula sanoo, että tästä eteenpäin isoisän tarina kulkee suvussa, nyt kun se kerran on kuultu ja uskomattomaksi todettu.

Lapsenlapsen kiitos kuuluu australialaiselle ammattisukeltajien muodostamalle tiimille Terra Australikselle, joka löysi hylyn. Sen myötä Länsi-Australian museo alkoi tutkia sitä. Hylkyä ei ollut aiemmin löydetty ja dokumentoinnin jälkeen se jätettiin edelleen paikoilleen merenpohjaan 36 metrin syvyyteen.

Hylyn löydön jälkeen sen löytöpaikka on suojeltu. Jossain laivan uumenissa tai muualla meren syvyyksissä on 19 nuoren miehen maalliset jäännökset, joiden hautapaikka on hämmentävän kaunis.

Merenalainen maailma hylyn viimeisellä paikalla on värikkään rikas. Kaikkialla hylyn ympärillä on värikkäitä kasveja, koralleja, kaloja, kilpikonnia ja mereneläviä. Glenbankin haaksirikkopaikassa meriluonto on kauneimmillaan.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat