Vanhus pahoin­pideltiin hengiltä – Poliisi epäilee hoito­kodin henkilö­kuntaa virka­rikoksista

Viime vuoden syyskuussa vanhusten hoitolaitoksen asukas aiheutti toisen asukkaan kuoleman Turussa. Nyt laitoksen lääkärit ja hoitajat ovat saamassa syytteet.

Epäillyt rikokset tapahtuivat Turussa Kurjenmäkikoti 2:ssa viime vuonna.

17.11. 9:29

Poliisi on saanut valmiiksi turkulaisessa Kurjenmäkikodissa tapahtuneen väkivallanteon tutkinnan. Kaksi vanhuspalveluyksikön asukasta joutui väkivallan uhreiksi viime vuoden syyskuussa. Vuonna 1925 syntynyt nainen menehtyi ja vuonna 1934 syntynyt nainen sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Esitutkinnan tuloksena poliisi epäilee vanhuspalveluyksikön hoitohenkilökuntaa heitteillepanosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Epäiltyjen joukossa on sekä lääkäreitä että hoitajia.

Itse väkivallan tekijä on esitutkinnan aikana menehtynyt, joten hänen osaltaan tutkinta on päätetty. Epäilty oli myös Kurjenmäkikodin asukas. Poliisi tutki tekoja kahtena törkeänä pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena. Suurin osa hoitolaitoksen asukkaista on muistisairaita ja iäkkäitä.

Syytteiden nostamisesta päättää syyttäjä.

Turussa on lyhyen ajan sisällä tapahtunut useita väkivallantekoja valvotuissa hoitolaitoksissa. Viime kesäkuussa ilmi tuli murhan yritys Hoitokoti Peltolan Vasaramäen yksikössä. Tämän tapauksen tutkinnan etenemisestä poliisi ei ole tiedottanut.

Turun kaupunki tiedotti torstaiaamuna suhtautuvansa vakavasti henkilökuntaan kohdistuviin syytteisiin Kurjenmäkikodin tapauksessa.

Kaupunki kertoi tehneensä sisäisen tarkastuksen heti väkivaltatapauksen tultua ilmi. Tarkastuksessa ilmenneisiin epäkohtiin on puututtu.

Lue lisää: Poliisi epäilee murhan yritystä turkulaisessa hoito­laitoksessa – Jo toinen väkivallan­teko laitoksessa vuoden sisään

Lue lisää: Poliisi on edistynyt turkulaisen vanhus­palveluyksikön väkivallan­teon tutkinnassa, epäilty mies on toden­näköinen tekijä

Lue lisää: Uutta tietoa väki­vallan­teosta Turun vanhus­palvelu­yksikössä: Rikos­nimikkeet lievenivät

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat