Entinen formulakuski päätti panostaa ukrainalaisten auttamiseen – Nyt hänelle satelee yhteydenottoja

Valle Mäkelä pelasti ukrainalaisia sodan keskeltä. Nyt hän toivoo, että ihmiset jättävät hänet rauhaan.

Mukaan Ukrainaan lastattiin muun muassa ruokaa.

2.1. 15:57 | Päivitetty 2.1. 20:54

Maaliskuun alussa vuonna 2022 Valle Mäkelä makoili asuntoautossa naantalilaisen talonsa pihalla. Mäkelän poika piti asuntoautossa nukkumisesta, joten isä ja poika viettivät yönsä siellä. Mäkelällä ei ollut tapana lukea uutisia, mutta nyt hän jäi selaamaan kuvia Ukrainan sodasta. Venäjän hyökkäyksestä oli kulunut viikko.

”Katsoin kuvia ja mietin, että onpa rajua touhua. Päätin siinä asuntoautossa, että huomenna kun herään, alan järjestämään asioita ukrainalaisten auttamiseksi”, Mäkelä kuvailee.

Aamulla Mäkelä kysyi vaimoltaan, sopiiko että hän lähtee Ukrainaan auttamaan. Vaimo totesi ”totta kai” ja seuraavana päivänä Mäkelä lähti kahden pikkubussin ja avustuslastin kanssa kohti Ukrainan rajaa.

Paluureissulle Mäkelä sai mukaansa toistakymmentä ukrainalaista.

Valle Mäkelä matkasi Ukrainaan kahteen kertaan.

Mäkelä lähti vielä toisen kerran Ukrainaan. Tällä kertaa hän sai järjestettyä kaksi linja-autoa ja hän toi jälleen ukrainalaisia mukanaan Suomeen. Suurin osa heistä jäi Turkuun ja Laitilaan.

Kaikille ukrainalaisille järjestettiin majoitus. Mäkelä itse majoitti kuukaudeksi ukrainalaisen äidin ja neljä lasta. Laitilassa Mäkelän vanhemmat kunnostivat ukrainalaisille polkupyöriä, auttoivat autojen hankinnassa ja järjestivät työpaikkoja.

Mäkelä ja hänen vaimonsa ovat sittemmin auttaneet ukrainalaisia myös veroasioissa ja lupien hankkimisessa.

Mäkelän mukaan ukrainalaisten saaminen linja-autokyytiin kaukaiseen Suomeen ei ollut niin helppoa kuin hän kuvitteli.

Mäkelä, 36, on entinen kilpa-ajaja, joka ajoi menestyksekkäästi erilaisissa formula- ja rata-autojen luokissa. Nykyään hän toimii yrittäjänä Maskussa.

Mäkelä kertoo panostaneensa paljon ukrainalaisten auttamiseksi. Aikaakin kului kuukauden päivät.

Nyt mitta alkaa kuitenkin olla täynnä. Eikä syy ole ukrainalaisissa.

Mäkelä kertoo panostaneensa paljon ukrainalaisten auttamiseksi.

Sen jälkeen kun Mäkelä sai julkisuutta auttamalla ukrainalaisia, hän on saanut viikoittain yhteydenottoja ulkopuolisilta ihmisiltä, jotka kertovat auttavansa ukrainalaisia.

Mäkelän mukaan häneltä on yritetty laskuttaa ukrainalaisten hotelliyöpymisiä, pyydetty maksamaan tavaraa ja vaadittu antamaan yrityksensä tuotteita ilmaiseksi.

Joulupäivänä Mäkelä kirjoitti paikalliseen Facebook-ryhmään, kuinka ”viikoittain joku kysyy apua mihin milloinkin ukrainalaisten juttuun”.

”Kun kerran laitoimme ison satsauksen Ukrainaan, se ei tarkoita, että haluan viestejä viikoittain lisäapua varten. Autan, kun siltä taas tuntuu”, teksti jatkuu.

Kun Mäkelä yrittää myydä mitä tahansa sosiaalisessa mediassa, häntä pyydetään antamaan se ilmaiseksi, jotta se voidaan toimittaa ukrainalaisille. Kun Mäkelä kieltäytyy, ihmiset loukkaantuvat.

”Lähtökohtaisesti kaikki pitäisi antaa ilmaiseksi.”

Tilanne harmittaa häntä.

”Ensin kun auttaa isolla panoksella ja sen jälkeen kieltäytyy pienistä asioista, onkin huono ihminen. Tee hyvää, saa huono mieli.”

Mäkelä kertoo myös itse saaneensa taloudellista tukea Ukrainan-matkoilleen, mutta kertaakaan hän ei ole itse pyytänyt rahaa.

”Jos joku kerran auttaa, ei sen tarvitse auttaa jatkossa koko ajan. Ne jotka pyytävät, voisivat itse auttaa ja pyytää muilta rahaa”, hän toteaa.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Oikaisu 2.1. klo 20.54: Muokattu otsikkoa. Korjattu ukrainalaisten lasten lukumäärä ja poistettu maininta Mäkelän panostamasta rahamäärästä.

Oikaisu 2.1. klo 16.17: Poistettu maininta vaimon taustasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat