Koulussa ammuttiin ilo­tulite Raisiossa

Poliisin mukaan ampumisesta on syytä epäillä koulun oppilasta.

Vaisaaren koulussa Raisiossa ammuttiin ilotulite.

9.1. 12:29 | Päivitetty 9.1. 15:01

Raisiossa Varsinais-Suomessa sijaitsevassa koulussa ammuttiin maanantaina ilotulite rakennuksen sisällä, Lounais-Suomen poliisi kertoi Twitterissä.

Poliisi tutkii tapausta vaaran aiheuttamisena. Poliisin mukaan ilotulitteen ampumisesta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä koulussa syttynyt tulipaloa.

Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin STT:lle, että poliisilla on syytä epäillä ilotulitteen ampumisesta koulun oppilasta. Komisario Joonas Tikka ei kuitenkaan kommentoinut epäiltyjen tarkkaa lukumäärää vaan sanoi, että poliisi selvittää asiaa.

Tikka ei myöskään osannut sanoa, minkälainen ilotulite koulussa oli tarkalleen ammuttu.

”Vaikea sanoa, kun ei ilotulitteesta jäänyt paljonkaan jäljelle”, Tikka totesi.

”Siitä ei kuitenkaan tullut henkilövahinkoja eikä vakavia materiaalivahinkoja.”

Ilotulite ammuttiin poliisin mukaan Vaisaaren koululla. Kyseessä on noin 700 oppilaan yläkoulu lähellä Raision keskustaa.

Useat koulun oppilaat kuvasivat poliisin mukaan ilotulitteen ampumisen kännykällään. Poliisi kertoi keränneensä läsnäolijoiden kännykät tutkittaviksi.

Ilotulitteen ampumisesta koulussa uutisoi maanantaina ensimmäisenä Turun Sanomat.

Lue lisää: Mitä huumeista ja väkivallasta otsikoihin nousseessa koulussa oikein tapahtuu? HS kysyi nuorilta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat