Tuomiokirkon remontti avaa kirkon salaisia tiloja – Etenkin hää­parien kannattaa huomioida suunnitelmat

Turun tuomiokirkko menee kiinni kuukausien ajaksi kolmen vuoden kuluttua. Sinä aikana remontoijat avaavat kirkon salatiloja, joihin rakennetaan kokonaan uusia tiloja.

Turun tuomiokirkko menee isoon remonttiin kolmen vuoden päästä.

17.1. 18:13

Turun tuomiokirkko sulkee ovensa kolmen vuoden kuluttua loppiaisen jälkeen eli tammikuun alussa 2026. Kiinniolo tulee kestämään alustavan arvion mukaan kuukausia.

”Jos haluaa takuuvarmasti päästä meillä naimisiin, on hyvä suunnata katseet kohti kesää 2025”, vinkkaa tuomiorovasti Aulikki Mäkinen.

Suomen kansallispyhäköksi kutsutussa Turun tuomiokirkossa alkavat kolmen vuoden kuluttua isot peruskorjaukset. Uudistetun kirkon on tarkoitus avautua ensimmäisenä adventtina 2028.

Seuraavana vuonna Turun kaupunki täyttää 800 vuotta.

Remonttia suunniteltaessa on väläytelty mahdollisuutta, että kirkon vanhat, kiinteät puupenkit poistettaisiin ja korvattaisiin irtotuoleilla. On puhuttu, että kirkon eteläisellä seinustalla oleva kappelirivistö äänieristettäisiin esimerkiksi lasiovin.

Lisäksi pohdinnassa on ollut, pitäisikö kirkon keskilaivaan eli keskiosaan rakentaa kokonaan uusi alttari.

Mäkisen mukaan näistä alustavista suunnitelmista on edetty jo niin pitkälle, että voidaan jo sanoa, ettei kirkonpenkkejä poisteta. Penkkien suhteen on ollut kovaa vastarintaa.

”Minulle on tullut kahdesta asiasta palautetta. Toinen on, että kirkonpenkkejä ei saa poistaa. Toinen taas, että kirkontorniin pitää päästä. Näin ollen olemme päätymässä siihen, että penkit säilyvät.”

Tälläkin hetkellä kirkon etuosassa on penkkien sijaan tuoleja. Nämä toisiinsa palkkien avulla kiinnitetyt tuolit tullaan peruskorjauksen myötä vaihtamaan uusiin irtotuoleihin.

Turun tuomiokirkko jouluasussaan menneenä jouluna 2022.

Kirkon eteläseinustan kappeleitakaan ei Mäkisen mukaan todennäköisesti eristetä lasiovin. Alun perin tätä suunniteltiin siksi, että urkujen soidessa niiden ääni täyttää koko kirkkosalin, jossa ei voi siksi olla mitään muuta toimintaa samanaikaisesti.

”Olemme nyt muuttaneet konseptia niin, että kirkon toiseen kerrokseen rakennettaisiin tätä tarvetta palvelevia tiloja. Silloin meidän ei tarvitse kajota varsinaisen kirkkosalin yleisilmeeseen. Kun pääovesta astuu sisään, kirkkosali näyttää jatkossakin sellaiselta, ettei remonttia kunnolla edes huomaa.”

Ratkaisuksi näyttää löytyneen kirkkosalin toisessa kerroksessa sijaitsevat salaiset tilat. Ne ovat Mäkisen mukaan sellaisia, joissa seurakuntalaiset, kaupunkilaiset ja matkailijat eivät välttämättä ole koskaan käyneet.

Tällaisia salatiloja ovat esimerkiksi erilaiset varastot, joihin lukeutuvat muun muassa tiilivarasto ja hautavaatevarasto. Aiemmin salaisissa tiloissa on ollut myös ruumisvarasto.

”Peruskorjauksen yhteydessä on mahdollista rakentaa seurakuntatiloja kirkon toiseen kerrokseen, jossa näitä salattuja huoneita on. Tulevaisuudessa näissä uusissa tiloissa voisi pitää sitten vaikka kastekahvit.”

Turun tuomiokirkon pääalttari sijaitsee nykyisin kirkon kuoriosassa eli pääsisäänkäynniltä katsottaessa kaukana ison kirkon toisessa päässä. Se saisi remontissakin jäädä paikoilleen ja sitä käytettäisiin jatkossa etenkin isoissa kirkkotapahtumissa, esimerkiksi jouluisin ja pääsiäisenä, kun kirkko on täynnä ihmisiä.

Muita tapahtumia kuten tavallisia jumalanpalveluksia varten kirkon keskilaivaan rakennetaan kuitenkin uusi alttari.

”Se on joko kiinteä tai siirreltävä, sitä emme vielä tiedä.”

Peruskorjauksessa pohditaan myös esteetöntä kulkua, valaistusta ja äänentoistoa.

”Meillä on täällä kirkkosalissa muusikoiden kiittelemä kuuden sekunnin jälkikaiku, sitä suojelemme jatkossakin.”

Se, pääsevätkö kiinnostuneet kirkonkävijät remontin myötä kiipeämään kirkontorniin, on vielä avoinna.

”Se ei ole kauhean helppo asia. Katsotaan, mitä arkkitehdit meille piirtävät. Se vaatii poistumisteiden rakentamista ja turvallisuuden huomioon ottamista. Tämä on kuitenkin kaupunkilaisten yhteinen toive, joten asia käydään huolellisesti läpi ja katsotaan, onko siihen mitään mahdollisuutta”, Mäkinen lupaa.

Tänä keväänä seurakunta kilpailuttaa peruskorjaussuunnitelmat.

Tuomiokirkon peruskorjauksen kokonaisbudjetti liikkuu alustavasti noin 20 miljoonan euron tuntumissa. Tästä summasta Tuomiokirkkoseurakunta toivoo saavansa kahdeksan miljoonaa euroa ulkopuolista rahoitusta. Muun muassa valtio on jo lähtenyt mukaan neljällä miljoonalla eurolla.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat