Siitepölykausi on jo alkamassa, vaikka on vasta tammikuu – Mistä on kyse?

Pähkinäpensas ja leppä kukkivat jo Keski-Euroopassa ja Britanniassa. Siitepölykauden odotetaan alkavan Suomen eteläosissa helmikuussa.

Lepän norkkoja Vantaalla huhtikuussa 2021.

23.1. 15:38 | Päivitetty 23.1. 15:40

Siitepölykausi tekee tuloaan.

Pähkinäpensas ja leppä kukkivat jo Keski-Euroopassa ja Britanniassa. Näiden puiden siitepölyä voi nyt satunnaisesti kantautua myös Suomeen eteläisten ilmavirtausten aikana. Asiasta kertoo Turun yliopisto.

”Sellaisia säätilanteita on jo ollut, että pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä on saattanut kulkeutua Suomeen”, kertoo siitepölytiedotuksen esihenkilö Annika Saarto Turun yliopistolta.

Siitepölykauden odotetaankin alkavan Suomen eteläosissa helmikuussa. Pähkinäpensaan kukinta alkaa maan eteläosissa tyypillisesti helmi–maaliskuun vaihteessa ja lepän kukinta maaliskuussa. Kukinnan ajankohtaan vaikuttaa kevään eteneminen.

”Pähkinäpensas ja leppä aloittavat siitepölykauden. Siitä se piina lähtee”, Saarto sanoo.

Tänä vuonna koivun kukinnan odotetaan olevan runsaampi kuin viime vuonna. Viime vuonna kukinta oli heikko. Koivun kukinta alkaa Suomen eteläosissa tyypillisesti huhtikuun lopulla.

”Jos puhutaan allergiaa aiheuttavasta siitepölystä, niin koivu on keskeisin. Männyn siitepölyä on joka vuosi paljon, mutta sillä ei ole allergista merkitystä”, Saarto kertoo.

Kesän heinä- tai pujokukinnan runsautta on vielä liian aikaista ennustaa.

Suomalaisista noin viidennes on siitepölylle allergisia. Yliopiston tiedotteessa kerrotaan, että runsaina koivun kukinnan vuosina oireita voivat saada myös muut.

”Sitä siitepölyä vain on niin paljon. Se voi aiheuttaa myös mekaanista ärsytystä limakalvoilla”, Saarto arvioi.

Turun yliopisto on seurannut ilman siitepöly- ja itiöpitoisuuksia Suomessa vuodesta 1974 lähtien.

Viikoittaisten tiedotteiden yhteydessä julkaistavissa siitepölykartoissa on tänä vuonna uutuutena tietoja tuoksukin kukinnasta. Entuudestaan mukana ovat jo pähkinäpensas, leppä, koivu, heinä ja pujo.

”Tuoksukki on pujolle sukua oleva, voimakkaasti allergeeninen kasvi, jonka siitepölyä kantautuu maahamme lähes vuosittain elo-syyskuussa. Tuoksukin merkitys siitepölyallergikoille Suomessa saattaa olla suurempi kuin on aiemmin ajateltu”, kertoo tiedotteessa projektitutkija Sanna Pätsi Turun yliopiston siitepölytiedotuksesta.

Pätsin mukaan tuoksukki ei ole vielä vakiintunut Suomen luontoon.

Haluatko lisää luettavaa Turun seudulta? Tilaa HS Turun uutiskirje täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat