Ikävä on kova.
Lähes vuosi sitten sodan jalkoihin jäivät Ukraina, koti ja monet rakkaat.
”Jouduimme jättämään meille kaikkein tärkeimmän ihmisen, eli meidän isämme”, sanoo 14-vuotias Liza Šulika.
Hän kuvailee koko perheen tuntoja.
Pikkusisko Nastiia Šulika, 12, istuu seinän viereen työnnetyllä sängyllä vastaanottokeskukseksi muutetussa salolaishotellissa. Tyttöjen äiti Lena Šulika pitää Lizaa kädestä kiinni, kun tämä kertoo isästä.