Tallink Siljan Baltic Princess -aluksen maanantai-illan lähtökin perutaan teknisen vian vuoksi.
Myös sunnuntai-illan lähtö jouduttiin perumaan. Baltic Princessin oli tarkoitus päästä matkaan maanantaina, mutta Tallink Siljan mukaan järjestelmävikaa ei ole saatu korjattua.
”Laivan automaatio-ohjausjärjestelmän päivityksessä on haasteita”, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo.
Laiva liikennöi Turku–Kapellskär-reittiä.
Nöjdin mukaan nyt näyttää siltä, että laiva pääsee jatkamaan liikennöintiä tiistaina.
”Tänään illalla ja mahdollisesti huomenna aamupäivällä tehdään vielä merikokeita, eli laiva lähtee käymään merellä ja testaamaan. Tietysti vasta niiden jälkeen tiedetään ihan lopullinen vastaus”, Nöjd sanoo.
Tiedotteen mukaan alukselle oli lähdössä maanantaina noin 540 matkustajaa. Matkustajat saavat joko rahansa takaisin tai sitten he voivat siirtää matkansa ajankohtaa, varustamon tiedotteessa kerrotaan.
Sunnuntainakin laivalle piti lähteä noin 540 matkustajaa.
Juttua muokattu 20.3.2023 klo 15.20: Lisätty juttuun viestintäjohtaja Marika Nöjdin kommentit.