Baltic Princess -laivan sunnuntain, maanantain ja tiistain lähdöt jouduttiin perumaan teknisen vian vuoksi. Peruminen koski yhteensä noin 1 400 matkustajaa. Keskiviikkona Tallink Silja tiedotti, että Baltic Princess pääsee Turusta liikkeelle normaalisti.
Outi Savander oli sunnuntaina Turun terminaalissa, kun hänen puhelimeensa kilahti Tallink Siljan tekstiviesti kello 17.15. Risteilyn piti lähteä kello 18.30.
Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi sunnuntaina Ilta-Sanomille, että varustamo lähetti kaikille matkan varanneille viestin kaksi ja puoli tuntia ennen laivan lähtöä. Savander sai kuitenkin viestin vain reilu tunti ennen lähtöä.
Juuri ennen viestin tuloa henkilökunta oli kertonut terminaalissa oleville matkustajille risteilyn peruuntumisesta.
”Aulaan tuli henkilö ja hän sanoi, että kertoo tässä yhteisesti, kun on enemmän ihmisiä kuulolla, että lähtö on valitettavasti peruttu”, Savander kertoo.
Savanderin mukaan matkustajia oli ainakin Kuopiosta, Tampereelta ja Jyväskylästä.
”Me olimme tulleet sadan kilometrin päästä”, Savander toteaa.
Ensimmäisen tekstiviestin jälkeen Savanderille tuli toinen viesti, jossa kerrottiin, että myös huomisen, eli maanantain lähtö on peruttu.
”Viestit tulivat peräkkäin. Luulin, että tuli kaksi samaa viestiä, mutta sitten aloin katsoa, että siinähän on eri päiväys”, Savander sanoo.
HS on nähnyt viesteistä kuvakaappaukset. Ensimmäisen viestin aikaleimana on 17.15. Toisen viestin tiedoissa näkyy lähetysaikana on 17.28.
Tallink Siljan viestintäjohtaja Nöjd kertoo HS:lle keskiviikkona, että sunnuntaina tekstiviestit risteilyn peruuntumisesta lähetettiin pienissä erissä hieman eri aikoihin.
”Osa on saanut viestin kaksi ja puoli tuntia ennen aiottua lähtöä ja osa myöhemmin. Viimeinen erä lähetettiin suurin piirtein viiden jälkeen”, Nöjd kertoo.
Hänen mukaansa lähetettäviä viestejä oli paljon ja tilanne tuli nopeasti.
”Kesti hetki tavoittaa ihmiset, jotka osaavat käyttää järjestelmää. Riippuu matkustajien määrästä, lähetetäänkö viestit kerralla vai erissä.”
Nöjdin mukaan tarkoituksena on ollut estää viestien lähetysjärjestelmän jumiutuminen.
Matkustajat, joilla oli varattuna Turku–Kapellskär–Turku-risteily, saivat Nöjdin mukaan vielä erillisen viestin maanantain lähdön perumisesta. Sillä viitattiin paluumatkaan Ruotsista Suomeen.
”Asiakkaalle se on yhden yön risteily, mutta meidän järjestelmämme ymmärtää sen kahtena matkana. Siksi viestejä on tullut kaksi. Vähän sekavaa, mutta järjestelmä ei tällä hetkellä taivu muuhun”, Nöjd sanoo.
Marjaana Kilpi, jonka piti lähteä Turusta maanantain risteilylle, kuuli peruutuksesta maanantaina.
Kun tieto peruuntumisesta tuli, hän oli matkaseuransa kanssa ehtinyt ajaa autolla sata kilometriä Ylöjärvelle. Ylöjärveltä oli tarkoitus jatkaa matkaa Turkuun matkatoimiston järjestämällä yhteiskuljetuksella.
Kilpi joutui kääntymään Ylöjärveltä takaisin kotiin.
”Eli meillä tuli 200 kilometriä ylimääräistä ajoa tämän asian puitteissa. Totta kai harmitus oli kova, kun oli keritty jo näin pitkälle lähteä”, Kilpi kertoo.
Peruuntuminen harmittaa, sillä matkaa oli odotettu paljon.
”Kyllä pettymys oli siellä Ylöjärven päässä aika kova”, Kilpi kertoo.
”Minulla on talvilomaviikko, ja risteily oli tilattu jo monta viikkoa etukäteen. Täällä sitä sitten katsellaan lumisadetta kotona.”
Savander puolestaan kertoo ottaneensa risteilyä varten vapaapäiviä.
”Tämä oli harmillista, mutta kyllä sen ymmärtää, että ei tällaiselle mitään voi. Mutta eikö sitä tosiaan tiennyt yhtään aikaisemmin? Oliko se ihan oikeasti vasta tuntia ennen kuin siitä pystyttiin informoimaan?” Savander ihmettelee.